kuva: Kaisa Siren

Tehy kehysriihestä: Viestimme kuultiin, sote-sektorilta ei leikata

Hallituksen kehysriihessä sopimat säästöt eivät tule kohdistumaan sosiaali- ja terveyspalveluihin.

-Tämä on hyvä uutinen. Meidän viestimme on kuultu, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Korona on kurittanut erityisesti sosiaali- ja terveysalaa ja kuormittanut valtavasti hoitohenkilöstöä. Leikkaaminen sieltä olisi vaikeuttanut jo valmiiksi hyvin hankalaa tilannetta entisestään.

-Sote-ala tulee vaatimaan jatkossa merkittäviä panostuksia, kun pandemian aikana kertynyt hoitovelka on purettava ja sote-uudistus toteutettava. Ennen kaikkea on saatava parannettua alan vetovoimaa ja pysäytettävä hoitajakato. Muuten jäävät ratkaisematta muutkin sote-sektorin haasteet, hän korostaa.

Rytkönen pitää myönteisenä, että vaikeaksi muodostuneessa kehysriihessä lopulta päästiin sopuun. Näin erityisesti siksi, että hallitusohjelmassa on monia naisvaltaisen alan kannalta hyviä kirjauksia.

-Pääministeri Marin on kylmäpäinen ja sitkeä neuvottelija, joka ansaitsee kyllä kiitoksen hankalan prosessin viemisestä maaliin vaikeissa pandemiaoloissa, Rytkönen toteaa.

Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, p. 040 821 0028