Epäkohtia päätettiin kitkeä, myös lainsäädäntöä kiristettävä

Tehy keskusteli ministeri Saarikon johdolla vanhuspalveluiden laadun parantamisesta tänään Säätytalolla.

Kuvateksti
kuva: iStock

Tapaamisessa keskusteltiin viime päivien puheenaiheesta, vanhustenhoidosta ja hoitajamitoituksesta. Mukana tapaamisessa oli palvelun tuottajien, ministeriöiden, valvontaviranomaisten  ja ammattiliittojen edustajia. 

- Otimme tapaamisessa esille lainsäädäntömuutostarpeet. Hoitajamitoituksista tulee saada sitovat kirjaukset lakiin. Pelkkä luku ei riitä, laatu on turvattava. On velvoitettava ottamaan huomioon muutokset hoidon tarpeessa ja saattohoitototilanteet. Mitoitukseen voidaan laskea vain välitöntä hoitotyötä tekevä henkilöstö toisin kuin nyt. Laiminlyönnistä tulee määrätä tuntuvat sanktiot, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

- Kaikkiaan sääntöjen noudattamisen on oltava edullisempaa kuin noudattamatta jättämisen. Nythän näin ei ole. 

Työkokouksessa käytiin rakentavaa keskustelua. Ongelmat on tunnistettu ja suurelta osin myös tunnustettu. Osallistujat sitoutuivat jatkamaan vuoropuhelua ja saavuttivat yhteisen näkemyksen 25 vanhusten hoitoon liittyvässä asiassa. 

Tehylle oli erityisen tärkeää, että kaikki osapuolet ovat valmiita sitoutumaan henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä hoiva-alan houkuttelevuudesta huolehtimisesta työpaikkana ja opiskelualana.

Läpimurto saavutettiin myös siinä, että hoiva-alan yritykset sitoutuivat ilmoittamaan hoitajien määrät rehellisesti ja kitkemään Tehyn esille nostaman haamuhoitaja-ilmiön pois.

Hoidon laadun parantamisen kannalta tärkeitä yhteisymmärryksen kohteita olivat myös esimiestyön vahvistaminen ja valvonnan resurssien vahvistaminen. Osapuolet olivat samaa mieltä myös siitä, että palveluntuottajien lakiin tulee kirjattu tuntuva sanktiointi tietoisista toistuvista laiminlyönneistä hoivan laadussa.


Lisätietoja:

Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, gsm 050 3460 847
Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri, gsm 0400 913 230