Järjestöt muistuttavat, että sosiaali- ja terveysalan ammatit ovat tarkasti säädeltyjä viranomaisten taholta. Lainsäädäntö edellyttää erityisiä vaatimuksia henkilöstön ammattitaidolle. Näitä on määritelty laissa sosiaalihuollon kelpoisuuksista ja laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Pikakoulutus heikentää em. lainsäädännössä esitettyjä vaatimuksia, joiden tavoitteena on laadukas hoito ja potilasturvallisuus. Sosiaali- ja terveysalalle hakeutuvien soveltuvuus on myös aina testattava huolellisesti, sillä kaikki eivät alalle sovi.
Sosiaali- ja terveysalalla on pidettävä selkeästi erillään tehtävät, joissa vaaditaan hoitoalalla tarvittavaa osaamista ja koulutusta. Esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hoidossa korostuu hoidon kokonaisvaltainen hallitseminen ja perusteellisen koulutuksen kautta hankittu osaaminen. Hoiva-avustaja ei voi työskennellä työvuorossa yksin tai kantaa itsenäistä vastuuta asiakasta koskevista tehtävistä. Tämän on todennut myös valvontaviranomainen (Valvira) hoiva-avustajalinjauksessaan.
Ns. avustaviin tehtäviin on jo olemassa omat koulutusohjelmat, joten hoiva-avustajakoulutusta ei tarvita. Esimerkiksi matkailu-, ravitsemus- ja talousalan koulutusalalle on sijoitettu kotityöpalveluiden ammattitutkinto, jonka ammattitaitovaatimuksissa on paljon erityisesti kotona asuvien henkilöiden avustamiseen liittyvää osaamista.
Jo nyt on nähtävissä merkkejä siitä, että mm. lähihoitajia ollaan valmiita korvaamaan hoiva-avustajilla. Valvontaviranomaiset ovat mahdottoman tehtävän edessä, mikäli hoiva-avustajien työpanos hyväksytään kokonaan tai osittain osaksi hoitohenkilökunnan mitoitusta. Tällöin lainsäädännössä edellytetyt vaatimukset sosiaali- ja terveysalan henkilöstön ammattitaidosta eivät käytännössä toteudu. Myös hoiva-avustajan oikeusturva on määrittelemättä, ja on epäselvää kuka ottaa vastuun tilanteesta, jossa riittämätön koulutus aiheuttaa hoitovirheitä.
Hoiva-avustajakoulutus luo yhteiskuntaan uuden naisvaltaisen matalapalkka-alan, jonka asema työmarkkinoilla ja sosiaali- ja terveydenhuollossa on hyvin epämääräinen ja määrittelemätön. Hoiva-avustajakoulutusta ei ole tarkoituksenmukaista käyttää työvoimapoliittisena puskurina, jolla ratkaistaan pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien tai työkykynsä menettäneiden työllistyminen.
Sosiaali- ja terveysalalta on poistunut eri arvioiden mukaan noin 30 000 – 38 000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa töihin muille aloille. Alan työvoimapulaa ratkaistaan parhaiten lisäämällä työpaikkojen vetovoimaisuutta. Yhteiskunnan täytyisikin työvoimapulan ratkaisemiseksi kiinnittää huomio pikakoulutusten sijaan ennemmin sosiaali- ja terveysalan vetovoimatekijöihin. Näitä ovat kiistatta koulutukseltaan ja määrältään riittävä henkilöstö, palkkaus, työnorganisointi ja johtaminen. Selvitysten mukaan koulutettu hoitohenkilökunta on Suomessa motivoitunutta ja pitää työstään, mutta liian raskaaksi koettu työelämä johtaa siihen, että alalla ei jakseta eläkeikään asti.
Järjestöt pitävät hyvänä, että sosiaali- ja terveysministeri on päättänyt kutsua koolle keskeiset työmarkkinaosapuolet, ammatilliset järjestöt sekä tutkimuslaitokset pohtimaan yhdessä, mitkä tekijät tehokkaimmin lisäisivät alan vetovoimaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien työhyvinvointia.
Lisätietoja:
Silja Paavola
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja, gsm 050 527 5085
Kirsi Sillanpää
Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimialan johtaja, gsm 040 820 7848
Riitta Työläjärvi
STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija, gsm 040 827 2988