Caps lock on päällä
Kirjaimet tulevat ISOINA. Jos et halua kirjoittaa näin, niin kytke caps lock pois päältä.
Etusivu
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Pardia tuomitsee Oulun yliopiston yt-neuvottelut

8.2.2010

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola on pettynyt yliopistouudistuksen ensiaskeleisiin. Uudistus toteutettiin vain runsas kuukausi sitten, kun yliopistot siirtyivät 1.1.2010 alkaen valtionhallinnon ulkopuolelle.

- Yliopistolakia valmisteltaessa ja lain eri käsittelyvaiheissa uudistuksen arvostelijoille ja varsinkin työntekijöille vakuutettiin, että yliopistojen toimintaedellytykset varmistetaan ja ne tulevat jopa entisestään vahvistumaan, Palola sanoo.

Oulun yliopisto ilmoitti viime viikolla aloittavansa toimintansa saneerauksen vähentämällä henkilöstöään. Yt-neuvottelut alkavat maanantaina 15. päivänä helmikuuta ja niiden piirissä on Oulun yliopiston kaikkien yksiköiden tukitehtävissä työskentelevä henkilöstö sekä koko henkilöstö kasvatustieteiden tiedekunnassa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kielikeskuksessa. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan 1600 henkilöä.

- Jo uudistusta tehdessä tiedettiin, että uusi toimintamalli tuo mukanaan erilaisia uusia velvoitteita ja kustannuksia, joihin ei kuitenkaan budjetissa osoitettu riittävää rahoitusta päinvastaisista lupauksista huolimatta. Yliopistojen rahoituksen tasapainottamiseen tarvitaan henkilöstön saneerauksen sijaan huolellista suunnittelua, pitkäjänteistä toteuttamista sekä valtiovallan tukea, Palola tähdentää.

Kun henkilöstön vähennyksiä kohdennetaan tukihenkilöstöön hallinnosta kirjastoihin ja laboratorioihin, aiheuttaa se välittömästi työn siirtymistä opetus- ja tutkimushenkilöstölle.

- Yt-neuvotteluissa on löydettävä vaihtoehtoja henkilöstön irtisanomisille. Tukihenkilöstön vähentämisen seurauksena syntyy epätarkoituksenmukaisia toimenkuvia ja mahdollisuudet opetukseen ja tutkimukseen heikkenevät. Yliopiston opetuksen ja tutkimuksen tuloksellisessa toteuttamisessa tarvitaan koko henkilöstön työpanos.

Yliopistot ovat tällä hetkellä sopimuksettomassa tilassa ja neuvotteluja yliopistojen uusista työehtosopimuksissa käydään päivittäin.

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
© 2006 Tehy ry | Yhteystiedot | Palaute| Sivukartta