Caps lock on päällä
Kirjaimet tulevat ISOINA. Jos et halua kirjoittaa näin, niin kytke caps lock pois päältä.
Etusivu
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Tehy Kuntamarkkinoilla: Terveydenhuollon rakenneuudistuksella on jo kiire

9.9.2009

Tehyn II varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax sanoo, että kunnissa olisi nykyistä voimakkaammin purettava turhia hallintorakenteita jotta resursseja saataisiin lisää esimerkiksi vanhustenhuoltoon.

- Meneillään olevat leikkaukset palveluista ja hoitohenkilökunnan lomautukset aiheuttavat vain näennäisiä säästöjä, jotka kostautuvat myöhemmin lisääntyneinä terveydenhuollon kustannuksina. Erityisesti perusterveydenhuollosta lomauttaminen on typerää, koska jos sieltä ei saa hoitoa hakeudutaan kalliimman erikoissairaanhoidon piiriin.

Brax muistuttaa, että ilman lomautuksiakin ovat terveydenhuollon resurssit jo tiukoilla. Tuorein esimerkki on eilen kerrottu uutinen maamme vanhustenhoidon huonosta tilasta. Asia on ollut jo vuosia hoitohenkilökunnan tiedossa ja joissakin paikoissa hoitohenkilökunta on tehnyt jopa kanteluita potilasturvallisuuden vaarantumisen vuoksi.

Brax sanoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon kohoavista kustannuksista puhutaan paljon analysoimatta sitä miten aiemmin tehdyt säästöt ja leikkaukset esimerkiksi 90-luvun laman aikana ovat vaikuttaneet kustannuksiin tai sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Ilman koulutettua hoitohenkilökuntaa sekä riittäviä resursseja hoitotyön johtamiseen ei onnistuta suurienkaan rakenneuudistusten kuten Paras-hankkeen toteutuksessa. Kunnissa on paljon tehtävää, jotta niiden työpaikat olisivat houkuttelevia ja hoitohenkilökuntaa olisi jatkossakin saatavilla.

- Jos työntekijöillä teetetään tupla- tai jopa triplavuoroja, ketjutetaan määräaikaisia työsuhteita tai ylityökorvauksia ei makseta, on selvää että kunta työnantajana ei tällöin täytä vetovoimaisen työnantajan kriteerejä. Tällöin on kyse huonosta johtamisesta, jopa vastuuttomuudesta niin kuntapalveluiden tuottajana kuin työnantajanakin.

Braxin mielestä peruspalveluministeri Paula Risikon esitys sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamisesta on tervetullut ravistelu ja muistutus siitä, että jos rakenteille ei tehdä mitään ollaan pysyvän ja jatkuvan kriisin partaalla.

- On hyvä, että maassamme on menossa erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuutta edistäviä hankkeita. Näitä hankkeita ei kuitenkaan koordinoida tarpeeksi ja vastuu sekä yhteinen päämäärä puuttuu erityisesti kuntien ja valtion kesken, jotta esimerkiksi vanhustenhuolto toimisi.

Tehy osallistuu omalla messuosastolla tänään alkaneille Kuntamarkkinoille. Tehy jakaa messuilla kukkasipuleita teemalla”Yhdessä uuteen kasvuun”, joka korostaa niin kunnallisten työnantajien ja työntekijöiden sekä kuntapäättäjien yhteistyön merkitystä: tuloksiakin syntyy, jos päättäjät luovat niihin hyvän maaperän.

Lisätietoja: Anna-Leena Brax, gsm 0400 920729

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
© 2006 Tehy ry | Yhteystiedot | Palaute| Sivukartta