Tukitoimet ovat työtaistelutoimenpiteitä, joihin ryhdytään työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi. Työtaistelut ovat joukkoluonteisia ja niihin ryhdytään Tehyn tekemällä päätöksellä ja päätöksen mukaisella tavalla. Työtaistelumuotoja ovat muun muassa lakko, ulosmarssi, ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä hakukielto ja saarto.

Mielenilmaus ei ole työtaistelu. Mielenilmaus tapahtuu työajan ulkopuolella. Mielenilmauksella joko vastustetaan tai kannatetaan jotain tai sitten se järjestetään jonkun toivotun muutoksen puolesta.

Viestintä on mielenilmauksessa tärkeässä roolissa, jotta sanoma tulee ymmärrettyä oikein.

Työtaistelumuodot

Hakukielto / hakusaarto

Hakukiellon aikana ei haeta tai hakeuduta kiellon piirissä olevia tehtäviä. Saarron aikana kieltäydytään tekemästä / hoitamasta saarron piirissä olevia tehtäviä.

Keikkailukielto

Keikkatyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia alle 13 vuorokauden mittaisia työsuhteita. Kiellon aikana ei tehdä keikkoja työtaistelun kohteena olevaan yksikköön, eikä sovita keikkoja työtaistelun ajalle eikä sen jälkeiseen aikaan. Keikkailukielto voi koskea myös jo ennakkoon sovittuja keikkoja, jotka olisi sovittu tehtävän kiellon aikana.

Lakko

Lakko on tunnetuin työtaistelutoimenpide. Lakko tarkoittaa töiden keskeyttämistä väliaikaisesti. Lakossa ovat työt, ei niiden tekijät. Henkilön työ-/virkasuhde pysyy voimassa lakon aikana, mutta työnantaja ei maksa palkkaa. 

Lakko voi olla täydellinen tai osittainen. Täydellisen lakon ollessa kyseessä ei tehdä työsopimuksen mukaisia työtehtäviä lainkaan. Osittainen lakko eli osittainen työstä kieltäytyminen tarkoittaa painostustoimenpiteitä, joilla pidättäydytään tietynlaisista tai tietyistä tehtävistä.

Ulosmarssi

Ulosmarssi tarkoittaa sitä, että työntekijät poistuvat työpaikalta päiväksi tai osaksi päivää. Ulosmarssin yhteyteen järjestetään tilaisuuksia, joilla on tarkoitus saada tiedotusvälineiden ja yleisön huomio Tehyn ajamiin asioihin.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto

Ylityökiellon aikana tehyläiset noudattavat säännöllistä työaikaa, mutta eivät tee ylityötä tai lisätyötä. Ylityökieltoon voidaan liittää myös vuoronvaihtokielto. Vuoronvaihtokielto tarkoittaa sitä, että työtä tehdään suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti eikä työvuoroja vaihdeta mistään syystä.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voidaan julistaa keskitetysti koko tehyläiselle toimialalle tai kohdennettuna valikoituihin työnantajiin tai toimialoihin.