Tehy-lehdestä hyvät käytännöt kiertoon

”Tehy-lehteni ovat aivan hiirenkorvilla ja olen säästänyt niitä monelta vuodelta. Pidän siitä, että jutuissa on kuvattu asioita muista yksiköistä ja myös muilta aloilta. 

Hyviä käytäntöjä voi soveltaa omaan työhön. On hienoa nähdä, että muuallakin tehdään hyviä juttuja ja ottaa ne sitten käytäntöön itse. Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen – parastaminen eli parhailta varastaminen on juuri tätä. 

Opiskelen johtamisen erikoisammattitutkintoa ja vastikään eräs Tehy-lehden artikkeli toimi inspiraation lähteenäni. Siinä kannustettiin ottamaa kaikkien työntekijöiden osaaminen käyttöön. Itse olen juuri pureutunut tähän opinnoissani ja aion ottaa osaamiskartoituksen yksikköömme pysyväksi työkaluksi.

Viimeisimmässä lehdessä tarkasteltiin hoitotyön etiikkaa. Kopioin sen kaikille yksikön työntekijöille luettavaksi. Tehy-lehden avulla pysyn ajan hermolla työssä, se on lehti meille ammattilaisille. On myös ihana lukea tarinoita kollegojen ulkomaankokemuksista, siinä pääsee matkaan toisten siivellä.”

Nina Leppälammi, vanhuspalveluiden esimies Porista


Muita jäsenetuja:


”Käytän kylpylähotelli Levitunturin Tehy-etua pari kertaa vuodessa. Koko perhe viihtyy yhteisten elämysten parissa ulkoilun jälkeen.”

Katariina Mäkelä, terveydenhoitaja Oulunsalosta

Lue lisää