Tänä keväänä neuvotellaan sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen koulutettujen ammattilaisten palkkauksesta ja työehdoista. Meidän alan ammattilaisten viesti on, että niiden saaminen kuntoon on kaikkien suomalaisten yhteinen asia.

Tällä kertaa on paljon pelissä. Kysymyksessä on sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen tulevaisuus.

Hoitajapula on vihdoin noussut julkisessa keskustelussa kunnolla esille, paljolti alan ammattilaisten – SuPerin ja Tehyn jäsenten – pitkäjänteisen työn tuloksena. Median huomio on usein erikoissairaanhoidossa. Resurssipula on kuitenkin paljon laajempikin ilmiö ja näyttäytyy ihan kaikkialla sote-alalla ja varhaiskasvatuksessa. Se koskee meitä kaikkia, olimmepa töissä julkisella ja yksityisellä puolella.

Ongelma siis jo tunnistetaan – nyt pitää löytyä tahtoa ja toimenpiteitä sen ratkaisemiseksi.

Kenelle hoitajapulan ratkaisu kuuluu?

Se kuuluu meille kaikille.

Se kuuluu kaikille meille, jotka tarvitsemme hoitajia itsellemme, vanhemmillemme, lapsillemme ja muille läheisillemme.

Se kuuluu sote-alan työnantajille, joiden pitää voida tarjota asiakkailleen riittävät, turvalliset ja toimivat sote-palvelut.

Ennen kaikkea se kuuluu päättäjille, jotka ovat luvanneet turvata suomalaisten hyvän hoidon ja sosiaaliturvan.

Hoitajapula kuuluu meille kaikille, jotka rahoitamme sosiaali- ja terveyspalvelut.

*

Hoitajapula valitettavasti myös näkyy meille kaikille

Se näkyy synnytyssaleissa, palvelutaloissa, teho-osastoilla, kotihoidossa, terveysasemilla, päiväkodeissa ja erikoissairaanhoidon hoitojonoissa…

#hoitajapula
#kuuluukaikille
#näkyykaikille

Tänä keväänä haetaan ratkaisuja – ja siihen tarvitaan meitä kaikkia.

Sinulla on oikeus!


Sote-alan ja varhaiskasvatuksen ammatit ovat upeita ammatteja. Mutta niiden palkkaus ja työolot eivät ole kunnossa – viimeistään nyt se pitää jokaisen päättäjänkin ymmärtää.

Jotkut ajattelevat, että tällaisessa ammatissa työskentelevien pitäisi olla epäitsekkäitä ja ajatella yleistä etua omansa edellä.

Ensinnäkin: kyse ei ole vain sinun edustasi, vaan nimenomaan myös yhteisestä edusta. Sote-alan ja varhaiskasvatuksen turvaaminen kaikille suomalaisille edellyttää sitä, että näiden alojen vetovoimasta huolehditaan.

Toiseksi: sinulla on täysi oikeus ajaa omaa etuasi – yhdessä muiden kanssa.

Siis:

Sinulla on oikeus osaamistasi vastaavaan palkkaan.

Sinulla on oikeus vaatia rinnallesi tarpeeksi työkavereita.

Sinulla on oikeus palautumiseen ja vapaa-aikaan.

Sinulla on oikeus tietää etukäteen, koska olet töissä.

Sinulla on oikeus hoitaa ihmisiä niin hyvin kuin pystyt – ja oikeus odottaa, että myös sinun asiasi hoidetaan kuntoon.

#sinullaonoikeus #meidänkaikkienasia

Ovathan yhteystietosi ajan tasalla?

Tänä keväänä tarvitaan kaikkien jäsenten tuki neuvottelijoidemme taakse. Sitä varten tärkeää, että tavoitamme toisemme nopeasti ja tehokkaasti. Jos et ole vielä päivittänyt yhteystietojasi, tee se nyt täällä.

Osallistu kampanjaan

Tehdään kampanjasta yhdessä #MeidänKaikkienAsia. Jaa somessa oma näkökulmasi ja tarinasi. Kerro suomalaisille, että hoitajapulan ratkaisu kuuluu ihan kaikille. Kansalaisille. Sote-palveluiden asiakkaille. Työnantajille. Päättäjille. Veronmaksajille. Kaikille.

Levitä sosiaalisessa mediassa kampanjamateriaalia, mm. giffejä ja mainoksia. Löydät materiaalia Twitterin, Facebookin ja Instagramin gif- ja tarrahausta esimerkiksi hakusanoilla meidänkaikkienasia, tehy ja hoitajapula. Tägää mukaan @Tehy_ry ja käytä aihetunnisteita #MeidänKaikkienAsia #Tehy #SuPerliitto #liittokierros.

Jaa kampanjavideo sosiaalisessa mediassa: Youtube | Facebook | Twitter | TikTok