kuva: iStock

Pitovoimasta lääke hoitajapulaan

Viime viikkoina on kirjoitettu paljon sosiaali- ja terveysalaa uhkaavasta hoitajapulasta. Tehynkin selvitysten mukaan asia on todellinen, sillä sijaisia on entistä vaikeampi saada alalle.

Koulutettua ammattihenkilöstöä kyllä on, mutta olennaista on se, miten hoitajat saadaan pysymään alalla. Ketään kun ei voi pakottaa työskentelemään omalla alalla koulutuksen jälkeen ja rajojakaan emme voi sulkea. Tällä hetkellä Ruotsi ja Norja houkuttavat suomalaisia, etenkin kaksikielisiä hoitajia. Siksi nyt on tehtävä todella kaikki sen eteen niin valtakunnallisesti kuin työpaikoillakin, alan veto- tai oikeastaan pitovoimaisuuden lisäämiseksi.

On nimittäin niin, että pelkkä vetovoima ei riitä, tarvitaan pitovoimaa – liimaa, joka saa ihmiset pysymään alalla. Muutenhan heitämme yhteiskunnan varoja Kankkulan kaivoon – koulutamme tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä sosiaali- ja terveysalan tehtäviin, mutta he eivät jaksa eläkeikään asti.  Ja taas koulutamme lisää ja taas he siirtyvät uusiin tehtäviin…pyöröovi käy jo nyt vilkkaasti etenkin vanhustenhuollossa.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että sosiaali- ja terveydenhuoltoala on kaikkein kuormittunein ala. Tutkimuksissa nousevat esiin mm. alhainen henkilöstömitoitus, kiire, väkivalta ja epäasiallinen kohtelu, jotka kuormittavat työntekijöitä. Moni kokee myös, että työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi (ns. eettinen kuormitus).

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava haitta- ja vaaratekijät työssä. Niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle pitää arvioida sekä käytettävissä olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden välttämiseksi tai vähentämiseksi. Jos tämä vaihe ontuu, heikentää se työoloja ja työntekijöiden työhyvinvointia.

Tutkimusten mukaan sosiaali – ja terveysalalla on paljon myös myönteisiä asioita ja voimavaratekijöitä.  Työ koetaan merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Työssä koetaan iloa ja innostusta. Osaaminen on hyvää työn vaativuuteen nähden. Myös työyhteisön ja työkavereiden merkitys ovat voimavaratekijöitä.

Nämä ovat niin tärkeitä asioita, että niitä pitää kaikin tavoin vaalia ja vahvistaa. Esimiehellä on tärkeä merkitys voimavaratekijöiden vahvistamisessa. Osallistava johtaminen sitouttaa työntekijöitä omaan työhön.

Myös alhainen henkilöstömitoitus saa aikaan kiireen. Kiire saa aikaan stressin. Stressi purkautuu epäasiallisena kohteluna ja oravanpyörä on valmis.
 

Miten sitten voidaan lisätä pitovoimaa, liimaa, jolla ihmiset saadaan pysymään alalla? Tässä muutamia keinoja:

1. Sosiaali- ja terveysalan palkkoja on kohotettava. Tämä voidaan tehdä helposti Tehyn ja SuPerin esittämän palkkaohjelman turvin.

2. Ei vähennetä enää yhtään osastonhoitajaa, apulaisosastonhoitajaa tai muuta hoitotyön esimiestä. Heitä tarvitaan organisoimaan työtä alan työpaikoilla, johtamaan hoitopolkuja ja -ketjuja, vetämään muutostilanteita, mm. soteuudistusta, tukemaan henkilökuntaa, tehtäviä on monia…

3. Palkataan riittävästi henkilökuntaa, sillä se vähentää työstressiä ja alalta poistumista, kun on tarpeeksi koulutettua väkeä tekemässä alan töitä.

4. Ei tingitä alan koulutustasosta, sillä näin saadaan myös hoitoon laatua. Jo nyt on esimerkkejä potilasturvallisuuden vaarantumisesta, kun liian vähän koulutetut henkilöt laitetaan esimerkiksi vanhustenhoitoon. Pikakoulutetut lisäävät myös koulutetun henkilöstön stressiä, sillä tällaisten työntekijöiden perään.

5. Arvostetaan alan ammattilaisia ja annetaan heille mahdollisuus tehdä koulutusta vastaavia tehtäviä. Koulutettu hoitohenkilöstö tekee vaativaa työtä ja esimerkiksi Norjassa hoitajat kokevat olevansa arvostettuja työntekijöitä niin omien kollegoiden kuin lääkäreiden taholta – he ovat asiantuntijoita moniammatillisissa tiimeissä.

6. Lisäkoulutuksesta, esimerkiksi rajoitetusta lääkkeenmääräämisoikeudesta, on saatava lisää palkkaa, samoin kokemuksen ja vastuun on näyttävä tilipussissa entistä paremmin.

7. Kuormitusta – niin henkistä kuin fyysistä on vähennettävä. Meillä on teknologiaa kuormituksen vähentämiseksi ja sosiaali- ja terveysala on luonteensa puolesta niin vaativa, että on kiinnitettävä huomio jaksamiseen jatkuvasti.

Kommentit

Käyttäjän Sari Äkäslompolo kuva

Minulle osoitettiin ovea työnantajan toimesta. Virheeni oli saada henkeäuhkaava allerginen reaktio influenssarokotteesta. Työni hoidin hyvin ja koulutin itseäni. Ei kauheasti ikävä sen jälkeen kyseiselle työnantajalle.
Käyttäjän Vivi Aaltonen kuva

Tykkään työstäni kovasti. Koen iloa, kun potilas kuntoutuu takaisin kotiin. Toisaalta koen iloa siitäkin, että huonovointinen ja huonokuntoinen pääsee vihdoin pois, ja tiedän, että omalta osaltani häntä on saattohoidettu asiallisesti, kunniallisesti ja kauniisti. Kaikkeen tähän, ja myös näiden asioiden välillä tapahtuvaan hoitoon, minulla on loppujen lopuksi melko hyvä mahdollisuus ihan päivittäisessä työssäni. Olin pari kuukautta Ruotsissa yliopistosairaalassa taannoin. Täytyy sanoa, että jos muu perhe ei olisi ollut niin muuttoa vastaan, kyllä houkuttelisi: palkkaus, tilat, resurssointi (3 hoitajaa/6 potilasta), yhteiset aamukahvit, talon tarjoamat hedelmät tai perjantainen aamupala... pikkuasioita loppujen lopuksi. Opiskelijaohjaajana palkanlisä 1000 kr/kk (noin satanen), ihan vaan koska ohjaat. Toisaalta aina puhutaan palkkauksesta. Kukapa ei lisää liksaa ottaisi. Täällä maalla palkalla vielä pärjää, vuorotyötä tekevänä lisät tuovat leivälle ajoittain jopa kinkkumakkaraa lauantain sijasta. Pääkaupunkiseudulla tilanne on toki kestämättömämpi asumisen kalleudesta johtuen. Mutta palkkaakin tärkeämpänä pitäisi resurssien kokonaisvaltaista katsomista: ettei olisi huonoja laitteita, vanhanaikaisia nostureita, kahvattomia nostoliinoja, huonosti toimivia sänkyjä, epäasiallisia, osin rikkinäisiä potilaspöytiä, ahtaita nurkkia ja käytäviä.... Kun omaa työtään ei pysty tekemään rikkomatta itseään tai potilasta, kun ei ole tilaa hoitaa, kun potilaan kohtelu hipoo epäasiallisuutta tilojen onnettomuuden vuoksi (suihkuun pääsee kävelemään kesken kaiken kuka tahansa, ovet ovat auki vaipanvaihdon keskellä....) Yhteiskunnan tulisi satsata rahaa suoraan asiallisiin ja tuoreisiin sairaaloihin, siis rakennuksiin. Lakataan rakentamasta hallintohimmeleitä, joissa pohditaan olisiko tämä tai tuo johtaja/osastonhoitaja/hallinnollinen sitä ja tätä tarpeellinen. Lähdetään tekemään työtä sieltä ruohonjuuritasolta, kysytään meiltä, jotka näiden asioiden kanssa tappelemme viikosta toiseen. Ja niin. Pakkorokotukset tuskin lisäävät kiinnostusta alalle. Meillä jokaisella pitäisi olla myös yksityisyydensuoja.