Tehy mukana Nenäpäivässä – osallistu sinäkin!

Nenäpäivää vietetään huomenna 13. marraskuuta koronan vuoksi poikkeusoloissa. Korona osuu maailmalla erittäin kipeästi maailman köyhiin lapsiin. Arvioiden mukaan 150 miljoonaa lasta tulee luisumaan köyhyyteen koronan seurauksena.

Koronan leviäminen ei ole estänyt muiden tartuntatautien leviämistä maailmalla. Tautien ehkäisyssä on välttämätöntä ajatella myös aikaa koronan jälkeen. Kun koronan vuoksi monet muut tappavat taudit jätetään hoitamatta ja ennaltaehkäisemättä, voi käsillä olla pahimmillaan uusi vakava epidemia. Esimerkiksi tuhkarokko voi monilla alueilla levitä pahemmin kuin koronavirus, jos rokotukset jätetään koronan vuoksi ottamatta.

Pelko tarttuvista taudeista on todellinen: UNICEFin arvion mukaan korona voi vaikuttaa siihen, että jopa 80 miljoonaa alle yksivuotiasta lasta ei saa maailmalla elintärkeitä rokotteita. Tämä, yhteenlaskettuna muiden koronasta johtuvien terveydenhuollon laiminlyöntien kanssa, voi tarkoittaa pahimmillaan jopa 1,2 miljoonan alle 5-vuotiaan lapsen kuolemaa seuraavan puolen vuoden kuluessa.

Korona sulki koulut ja vaikutti maailmanlaajuisesti arviolta noin 1,6 miljardin lapsen koulunkäyntiin. Monessa kehittyvässä maassa koulut ovat edelleen kiinni. Tilanne on huolestuttava lasten tulevaisuuden kannalta. Kehittyvissä maissa koulut suojaavat lapsia muun muassa työnteolta, lapsiavioliitoilta ja sukuelinten silpomisella. Monessa tapauksessa koulutus on myös lapselle ainoa tie päästä ulos sukupolvia kestäneestä köyhyyden kierteestä. Nyt pelkona on, että monen lapsen koulutie katkeaa koronaan.

Yhteiskunnan turvaverkot, erilaiset tuet ja sosiaalietuudet kannattelevat monia perheitä kriisitilanteissa. Kaikkialla maailmassa tällaisia tukijärjestelmiä ei kuitenkaan ole vaan toimeentulon ehtyessä monet perheet jäävät täysin tyhjän päälle. Näissä tilanteissa vaarassa ovat erityisesti lapset. Arvioidaankin, että 13 miljoonaa tyttöä kehittyvissä maissa joutuu koronan vuoksi liian varhain naimisiin ja monesta maasta on raportoitu, että lapsityövoiman käyttö on nousussa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Tänä vuonna Nenäpäivää tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin! Tehy on jälleen mukana auttamassa maailman lapsia. Ota haaste vastaan ja lahjoita Tehyn tiimille ja maailman lapsille:

https://nenapaiva.fi/nettilipas/105551

Tekstiviestillä 10€: tekstaa NP 105551 numeroon 16499

Kiitos, kun olet mukana!