Hoitovapaa

Työntekijällä on oikeus jäädä hoitovapaalle lapsensa hoitamiseksi kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Työstä voi olla poissa vain lapsen hoitamisen vuoksi. Työntekijä voi hoitovapaan aikana työskennellä toisella työnantajalla. Käytännössä kuitenkin keikkaluontoisesti, koska lapsen hoidon on oltava ensisijainen syy poissaoloon. Myös työsuhteeseen liittyvä kilpailukielto pitää ottaa huomioon.

Hoitovapaan ajalta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa ja se ei yleensä kerrytä työkokemuslisiä. Kunta-alalla hoitovapaa kuitenkin kerryttää työkokemuslisää.

Hoitovapaan jakaminen

Hoitovapaata voidaan pitää enintään kaksi vähintään kuukauden pituista jaksoa. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia hoitovapaan pitämisestä toisin, jos pääsevät siitä yksimielisyyteen. Hoitovapaajaksot voivat siis olla kuukautta lyhyempiä ja niitä voidaan pitää enemmän kuin kaksi.

Hoitovapaajaksojen enimmäispituutta rajoittaa ainoastaan hoidettavan lapsen ikä.

Hoitovapaata voi saada vain toinen vanhemmista tai huoltajista kerrallaan. Vanhemmat eivät voi siis olla samanaikaisesti hoitamassa lasta kotona. Äitiys- tai vanhempainvapaan aikana toinen vanhemmista voi kuitenkin pitää yhden jakson hoitovapaata.

Isyysvapaata voidaan pitää enintään 36 arkipäivää toisen vanhemman ollessa hoitovapaalla.