Ammattiosastot

Ammattiosasto on paikallinen Tehy. Jäsenenä voit vaikuttaa oman ammattiosastosi toimintaan ja samalla koko Tehyn toimintaan. Ajamme etuamme yhdessä ja uskomme yhdessä tekemiseen. Tule siis rohkeasti mukaan ammattiosaston toimintaan.

Ammattiosasto on tehyläisten porukka saman työnantajan palveluksessa tai tietyllä alueella. Kun liityt Tehyyn, liityt samalla myös ammattiosastoon. Opiskelijana kuulut opiskelijayhdistykseen.

Me teemme yhdessä parempaa työelämää. Oma ammattiosastosi on sinulle lähin Tehy. Kun osallistut toimintaan, vahvistat yhteistä edunvalvontaamme. Hyödynnä myös oman ammattiosastosi tarjoamat jäsenedut!

Lähde mukaan ammattiosaston hallitukseen 

Ammattiosastotoiminta on kivaa ja palkitsevaa! Hallitustyöskentely on yhdessä tekemistä ja onnistumista. 

On tärkeää, että saamme innokkaita ja aktiivisia toimijoita ammattiosastoihin. Ammattiosastoja ei ole ilman toimijoita. Ammattiosaston rooli paikallisessa edunvalvonnassa on erittäin tärkeä. Ammattiosastot käyvät mm. paikallisia neuvotteluja palkoista sote-sopimuksen piirissä, joten tässä tehtävässä pääset todella vaikuttamaan! 

Asetu rohkeasti ehdolle hallitusvaaliin! Me olemme muutosvoima.

hoitaja

Asetu ehdolle hallitusvaaleissa

Seuraavat ammattiosaston hallitusvaalit pidetään kuluvana syksynä 2022. Kaikilla ammattiosaston jäsenillä on mahdollisuus asettua ehdolle hallituspaikoille.

Ammattiosastot tarvitsevat aktiivisia toimijoita: asettumalla ehdolle osoitat arvostavasi työtäsi ja yhteisten asioiden ajamista. Ohjeet ja ehdokasasiakirjan saat omasta ammattiosastostasi.

Hallituskausi on kaikilla ammattiosastoilla 1.1.2023-31.12.2025. Hallitusvaaleissa valitaan puheenjohtaja ja hallitus. Ehdokasasettelu koskee hallitusta. Puheenjohtaja asetetaan vasta syyskokouksessa. Seuraa ammattiosastosi ilmoittelua tulevista tapahtumista! 

Ammattiosasto on paremman työelämän edistäjä. Me uskomme yhdessä tekemiseen, ammattitaidon arvoon ja muutoksen mahdollisuuteen.

Kuvituskuva

Tehyn ammattiosastoja on noin 200. Jos et tiedä mihin ammattiosastoon kuulut, kirjaudu sähköiseen asiointipalveluun. Löydät tiedon sieltä. 

 Alta löydät ammattiosastot ja linkit ammattiosastojen verkkosivuille.

Lohko

Ammattiosastot alueittain