kuva: Jussi Tuokkola

Vuoden lähihoitajaksi valittiin Jenniina Sirkka

Suomen Lähihoitajat ry on valinnut vuoden lähihoitajaksi Jenniina Sirkan. Valinta julkistettiin tänään Oulussa pidettävässä Lähihoitajapäivässä.

Alun perin Jenniina Sirkka aloitti työskentelyn kotihoidossa lähihoitajana, mutta hänen innovatiivisuutensa ja työpanoksensa johdosta asiakkaiden hyvinvointi koheni merkittävästi. Nykyään hän toimii kotihoidossa palveluohjaajana.

Sirkka on kehittänyt mm. voimavarahoitaja-mallin vanhuspalveluihin. Häntä kehutaan ennakkoluulottomaksi henkilöksi, joka uskaltaa tarttua asioihin ja kehittää työtään asiakkaan näkökulmasta käsin.

Palkintojen kriteereissä todetaan, mm. ”on kuin aurinko alkaisi paistaa, kun Jenniina tulee paikalle”.

Tehyn ja Suomen Lähihoitajien Lähihoitajapäivässä osallistujat saavat mm. koulutusta muistisairaan kohtaamisesta ja haastavista vuorovaikutustilanteista. Paikalla on noin 70 lähihoitajaa.