Kuva: iStock

Voiko vientivetoisessa palkkamallissa nostaa naisvaltaisten alojen palkkoja muita enemmän? – Voi, kertoo Ruotsin kokemus ja näin se tehdään…

Suomessa on pyritty siirtymään Ruotsin tapaan malliin, jossa vientialat määrittelevät palkankorotusvaran ja kustannuskilpailukyky turvataan. Esimerkit Ruotsista osoittavat, että opettajat ja sairaanhoitajat ovat silti onnistuneet nostamaan palkkojaan viime vuosina muita enemmän. 

Teksti: Roger Wessman, MustRead.

Ruotsin malli ei jäädytä suhteellisia palkkoja

  • Suomessa yritetään nyt toistamiseen neuvotella  liittokohtaista sopimusmallia, jossa kaikki muut alat saavat korkeintaan yhtä suuren palkankorotuksen kuin mitä vientiteollisuudessa on sovittu.
  • Hoitoalan työntekijöitä edustavat Tehy ja Super eivät hyväksy tätä lähtökohtaa, vaan vaativat omille jäsenilleen merkittävästi muita korkeampia palkankorotuksia seuraavan kymmenen  vuoden ajan.
  • Ruotsissa tätä palkanmuodostusmallia on sovellettu kaksikymmentä vuotta. Silti naisten ja miesten välisiä palkkaeroja on onnistuttu supistamaan ja sairaanhoitajien palkat ovat viime vuosina nousseet reippaasti ripeämmin kuin muiden palkat.
  • On monta tapaa, miten suhteelliset palkat voivat muuttua ilman että perusmalli rikkoutuu.  Malli sallii esimerkiksi palkkojen ripeämmän nousun palkkaliukumien kautta niillä aloilla, joilla työvoimasta on pulaa.
  • Palkkojen jousto palkkaliukumien kautta ei kuitenkaan välttämättä toimi kovin hyvin julkisten työnantajien kohdalla.
  • Korkeammista palkankorotuksista on Ruotsissa myös työehtosopimuksissa sovittu  matalapalkkaisille tai naisvaltaisille ryhmille, kuten lähihoitajille. Muiden ryhmien maltillisemmat palkankorotukset ovat silloin pitäneet sopimusten keskimääräistä kustannusvaikutusta yleisen linjan mukaisina.
  •  Muita toimialoja edustavat liitot ovat Ruotsissa myös hyväksyneet poliittista erityispanostusta opettajien palkkojen nostamiseen.
  • Ruotsin esimerkin perusteella näyttää siltä, että korjaus hoitajien palkkoihin voidaan saada vain muiden työntekijäliittojen ja poliittisten päättäjien myötävaikutuksella.

Suomessa yritetään nyt toista kertaa liittokohtaista palkkakierrosta, jossa  sopimuskorotusten pitäisi kaikilla aloilla noudattaa vientiteollisuuden asettamaa tasoa. Ruotsissa tällaista mallia on sovellettu jo vuodesta 1997.

Vastoin monien esittämiä epäilyjä siitä, miten hyvin Ruotsin malli sopii Suomeen, (esimerkiksi tässä), ensimmäinen yritys onnistui suhteellisen hyvin. Teollisuusliiton viitoittamaa 1,6 prosentin vuotuista korotusta noudatettiin kohtuullisen hyvin muidenkin alojen työehtosopimuksissa.

Toteutuneessa palkkojen nousuvauhdissakaan ei ole ollut suuria eroja päätoimialojen välillä. Erot vuosittaisissa nousuvauhdeissa selittyvät pitkälti korotusten ajoituksella. Esimerkiksi opettajien työehtosopimuksessa korotukset painottuvat vuoteen 2019, mikä selittää koulutusalan palkkojen vähäisen nousun vuonna 2018.

Työvoimakustannusten maltillinen nousu on ylläpitänyt hyvin kansainvälistä kustannuskilpailukykyä aivan kuten palkanmuodostusmallilla on pyrittykin.

Tällä kertaa näyttää kuitenkin olevan vaikeampi löytää yksimielisyys siitä, että muutkin noudattaisivat vientiteollisuuden asettamaa linjaa. Hoitoalan työntekijöitä edustavat Super ja Tehy vaativat, että naisvaltaisen sote-alan palkkoja nostetaan 1,8 prosenttiyksikköä miesvaltaisten alojen palkkoja enemmän joka vuosi seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Sukupuolten välisen tasa-arvon lisäksi liitot perustelevat vaatimustaan pahenevalla hoitajapulalla:”40 000 hoitoalan koulutuksen saanutta on vaihtanut kokonaan alaa”.  Korkeampia palkkoja tarvitaan houkuttelemaan heitä takaisin.

Lukema alaa vaihtaneiden hoitajien lukumäärästä on tosin kiistanalainanen. Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan alle 10 000 alan koultusta saaneesta toimii työtehtävissä, jotka eivät vastaa heidän koulutusta.  Helsingin Sanomissa on seikkaperäisesti selvitetty lukemien taustoja.

Keskeiseksi kysymykseksi nousee joka tapauksessa, miten tarpeellisia muutoksia suhteellisissa palkoissa voidaan saada aikaan, jos kaikkien alojen työehtosopimuksissa pitää noudattaa samaa linjaa? Onko muilla aloilla halua  noudattaa tiukkaa linjaa, jos esimerkiksi hoitajien palkkoja nostetaan ripeämmin?

Ruotsissa onnistuttu nostamaan naisten palkkoja enemmän

EK:n toimittajaseminaarissa Ruotsin mallia selittänyt Beata Hammarskiöld vastaa Ruotsissa työehtoehtosopimusneuvotteluiden koordinoinnista EK:n sisarjärjestö Svenskt Näringslivetissä. Hän ei näe mallia esteenä sukupuolten välisten palkkaerojen supistamiselle. Sukupuolten välinen palkkaero onkin tasaisesti pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Ruotsin valtakunnansovittelijan toimistoa vastaava Medlingsinstitutet on myös selvityksessään päätynyt siihen, että sopimusmalli ei näytä olleen esteenä suhteellisten palkkojen muutokselle eri toimialojen välillä. Etenkin sairaanhoitajien ja opettajien palkat ovat viime vuosina nousseet selvästi keskiarvoa nopeammin.

Vuosina 2014–2017 sairaanhoitajien palkat nousivat yli viiden ja peruskoulunopettajien yli neljän prosentin vuosivauhtia, kun keskimääräinen palkkojen nousu oli vain runsaat kaksi prosenttia. Molemmat ovat vahvasti naisvaltaisia aloja, joten palkkojen nousu näillä aloilla auttoi vähentämään eroa naisten ja miesten välisessä keskipalkassa.

Opettajien palkkoja nostettu hallituksen päätöksellä

Opettajien palkkojen ripeälle nousulle löytyy hyvin yksinkertainen selitys. Hallitus päätti nostaa opettajien palkkoja 3 miljardilla kruunulla vuonna 2016. Päätöstä perusteltiin heikkenevillä opetustuloksilla, jonka syynä nähtiin vaikeus houkutella päteviä opettajia. Pätevien opettajien puute on nähty yhtenä syynä myös Ruotsia viime aikoina järkyttäneisiin lähiömellakoihin.

Opettajaa kohden nosto oli noin 3000 kruunua (300 euroa) kuukaudessa. Korotusta ei jaettu tasaisesti kaikille opettajille, vaan tarkoituksena oli palkita erityisen taitavia opettajia.

Tämä hallituksen erityispanostus koulutukseen tuli siis ylimääräisenä lisänä, erillään varsinaisista työehtosopimusneuvotteluista. Kaikki työmarkkinajärjestöt näyttävät hyväksyneen tämän oikeutettuna poikkeamana, eikä se ole aiheuttanut vaatimuksia kompensaatiosta seuraavissa palkkaneuvotteluissa.

Työvoimapulan aiheuttamia liukumia

Palkkojen nousuvauhdit voivat myös erota eri alojen välillä, vaikka työehtosopimusten korotukset ovat samansuuruisia. Tämä selittyy sillä, että työnantajat ovat valmiita nostamaan palkkoja enemmän kuin työehtosopimus vaatisi aloilla, joilla työvoimasta on pulaa. Tällainen sopeutuminen työmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan tasapainoon näkyy niin sanottuina liukumina.

Medlingsinstitutetin raportissa todetaankin, että palkkojen nousu on ollut ripeintä niillä aloilla, joilla työvoimasta on ollut pulaa. Tämä on näkynyt esimerkiksi rakennusalan ja sairaanhoitajien palkoissa.

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) on argumentoinut tähän logiikkaan vedoten, että hoitajien ei tarvitse vaatia muita suurempia sopimuskorotuksia, jos he uskovat omiin puheisiinsa alaa uhkaavasta työvoimapulasta. Palkat nousevat silloin automaattisesti.

Tämä herättää kuitenkin kysymyksen siitä, kuinka tehokkaasti markkinavoimat toimivat työmarkkinoilla, jossa toisena pääosapuolena on julkinen työnantaja. Pääkaupunkiseudun kunnat myönsivät viime keväänä Ylelle sopineensa yhdessä, ettei työntekijöistä kilpailla palkoilla. Vaarana on, että jäädään vain valittelemaan jatkuvaa työntekijöiden puutetta. Ehkä tarvitaan aktiivisia poliittisia päätöksiä työehtosopimuksia korkeammista palkankorotuksista, kuten ruotsalaisten opettajien kohdalla, jotta työvoimapula heijastuisi julkisen sektorin palkkoihin.

Ruotsalaiset sairaanhoitajat näyttävät kuitenkin onnistuneen saamaan jatkuvasti muita korkeampia palkankorotuksia, vaikka hallitus ei ole erikseen satsannut asiaan. Selitys onnistumiselle  on kuitenkin hivenen mutkikkaampi kuin työvoimapulan laukaisema liukuma.

Sairaanhoitajien valtakunnallinen työehtosopimus Ruotsissa on niin sanottu numeroton sopimus. Palkankorotuksista ei siis ole sovittu keskitetysti mitään, vaan kaikista palkankorotuksista sovitaan paikallisissa työehtosopimuksissa (lokala kollektivavtal) yksittäisten työnantajien ja liiton edustajien välillä.

Hoitajaliiton perustelut tälle menettelylle ovat hyvin selviä: Yleisen linjan mukaan sovituista palkankorotuksista tulisi helposti katto palkkojen nousulle. Siirtämällä palkkaneuvottelut paikalliselle tasolle voidaan neuvotella korkeampia palkankorotuksia kuin mitä yleisen palkkamallin mukainen linja tuottaisi.

Sairaanhoitajapula on selkeästi ollut neuvotteluvaltti. Paikallistason neuvotteluissa lakkoase ei ole ollut käytettävissä, koska valtakunnallinen numeroton sopimus takaa työrauhan. Palkkojen nostoa ei ole kuitenkaan jätetty sen varaan, että työnantajat omaehtoisesti mieltäisivät tarpeen palkkojen nousuun, vaan liitto on aktiivisesti neuvotellut niiden puolesta.

Matalapalkkapanostukset tukeneet naisten palkkoja

Yksi syy naisten ja miesten välisten palkkaerojen supistumiseen on Ruotsin elinkeinoelämää edustavan Hammarskiöldin mukaan myös se, että eteenkin LO:n sopimissa työehtosopimuksissa yleensä varmistetaan korkeammat palkankorotukset matalapalkkaisille. Naiset keskimääräisesti alempipalkkaisina hyötyvät tästä.

Lähihoitajien (underskötare) palkkoja on kunnallisalan työehtosopimuksessa esimerkiksi nostettu yleistä linjaa enemmän. Tämä on ollut järjestelmän puitteissa hyväksyttyä, kun sopimus ei kokonaisuudessa ole nostanut kuntatyönantajien kustannuksia enemmän kuin yleinen linja sallii. Muut työntekijäryhmät ovat siis tinkineet palkankorotuksistaan lähihoitajien hyväksi solidaarisen palkkapolitiikan nimessä.

Lähihoitajien palkat ovat tämän avulla nousseet runsaan kolmen prosentin vauhtia vuosina 2014–2017, eli noin prosenttiyksikön keskiarvoa ripeämmin. Nousu on kuitenkin ollut paljon hitaampi kuin sairaanhoitajien palkkojen nousu.

Kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveysalan palkat eivät ole erottuneet kovin selvästi yleisestä linjasta, vaikka sairaanhoitajien palkat ovat nousseet hyvin reippaasti. Lähihoitajia on kolme kertaa enemmän kuin sairaanhoitajia. Muun hoitohenkilökunnan (esimerkiksi lastenhoitajien ja hoitoapulaisten) palkkojen nousu on ollut lähellä yleistä linjaa tai jopa sitä hitaampaa.

Matalapalkkapanostuksista huolimatta palkkaerot ovat kuitenkin kokonaisuudessaan kasvaneet Ruotsissa. Palkkahaitarin venyminen on näkynyt etenkin julkisella sektorilla. Korkeampituloisten sairaanhoitajien lähihoitajia ripeämpi palkkojen nousu on osaltaan vaikuttanut tilanteeseen.  Opettajien palkankorotusten kohdistaminen erityisesti kokeneille opettajille on vahvistanut trendiä.

Opetus Ruotsin kokemuksista

Ruotsissa sairaanhoitajat ja opettajat ovat viime vuosina siis saavuttaneet palkankorotuksia, jotka ylittävät yleisen linjan jopa selkeämmin kuin mitä Tehy ja Super vaativat omille jäsenilleen. Tämänlaisia poikkeamia on siis mahdollista sisällyttää Ruotsista inspiraatiota saaneeseen palkanmuodostusmalliin.

Avain Ruotsissa näyttää olleen se, että palkkojen nousua ei ole saavutettu solmimalla työehtosopimuksia, jotka olisivat avoimesti uhmanneet normia, jonka mukaan työehtosopimusten kustannusvaikutuksen tulisi olla kaikilla muilla aloilla samalla tasolla kuin vientiteollisuuden sopimuksissa.

Opettajien kohdalla hallitus on tehnyt päätöksen palkkojen nostamisesta erillään työehtosopimusta. Tämä tie vaatii tietysti ensinnäkin hallitukselta valmiutta tällaiseen panostukseen. Lisäksi vaaditaan muilta aloilta vähintään hiljainen hyväksyntä sille, että tällainen erikoispanostus on perusteltu, jotta korotus ei vaikeuttaisi seuraavaa neuvottelukierrosta.

Sairaanhoitajat ovat edenneet toista tietä lopettamalla sopimisen palkankorotuksista valtakunnallisella tasolla. Palkat ovat nousseet, kun liittojen edustajat ovat paikallisesti onnistuneet sopimaan yleistä linjaa korkeammista palkankorotuksista.

Tämä menettelytapa perustuu vahvaan luottamukseen siitä, että neuvotteluissa onnistutaan, vaikka työnantajia ei voida painostaa uhkaamalla työtaistelutoimilla. Tässä varmasti on auttanut pula työvoimasta, ryhmän nauttima korkea yhteiskunnallinen arvostus sekä se, että kyseessä on suhteellisen pieni ryhmä.

Lähihoitajat ovat valinneet eri tien kuin sairaanhoitajat ja saaneet vain hivenen yleistä linjaa korkeampia palkankorotuksia. Tämä kertonee siitä, että lähihoitajat eivät usko, että  heillä olisi edellytyksiä onnistua sairaanhoitajien toimintatavalla. Lähihoitajat ovat onnistuneet nostamaan palkkojaan osana kunnallisalan laajempaa ratkaisua, jossa kokonaiskorotus on ollut yleisen linjan mukainen.

Tämän strategian onnistuminen vaatii, että toiset työntekijäryhmät, jotka ovat saman sopimuksen piirissä suostuvat tinkimään omista palkankorotuksistaan. Se ei siis ole kovin helppo tie kopioida.

Spontaaneihin työpaikkatasolla tapahtuviin palkankorotuksiin työvoimapulan suorana seurauksena ei Ruotsin julkisen sektorin kokemuksen perusteella ole syytä uskoa.

Vaikka sairaanhoitajat ovat onnistuneet hilaamaan palkkojaan ylöspäin, ei silti ole Ruotsin julkisen sektorin perusteella syytä uskoa, että tämä olisi toimiva tie myös kaikille muille ammattiryhmille, jotka katsovat olevansa palkkakuopassa. Yleislinjaa suurempien korotusten saaminen vaatii Ruotsin kokemuksen perusteella yleisen konsensuksen siitä, että jonkin ammattiryhmän palkkakehitys on ollut perusteettoman huono.

Juttu on julkaistu MustReadissa 18.10.2019