Kuvituskuva: iStock

Työuupumus ei katso ikää

Minna (nimi muutettu) sai ensimmäisen vakituisen työpaikkansa mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalveluyksiköstä pian sosionomiksi valmistumisensa jälkeen. Vuonna 2017, vain neljän vuoden kuluttua työn aloittamisesta, hänellä diagnosoitiin työperäinen uupumus ja keskivaikea masennustila. Hän oli 27-vuotias ja palanut loppuun. Ammattilaisten tuella Minna sai elämästä uuden otteen.

Minnan työ mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden parissa osoittautui haastavaksi. Osa asiakkaista oli monisairaita, ja heidän ainoa kommunikointitapansa tuntui olevan huutaminen, haukkuminen ja kiroilu.

– Käymäni sosionomikoulutus oli painottunut kehitysvammaisiin ja lapsiin. Kouluvuosieni aikana ei käsitelty epäasiallista tai aggressiivista kohtelua, jota päihdeasiakkaiden parissa työskentelyyn voi liittyä. Monet työkavereistani olivat tehneet paljon töitä päihdeasiakkaiden kanssa, joten heiltä sain vertaistukea. Silti minun piti tehdä kovasti töitä sen eteen, ettei asiakkaiden ikävä käytös olisi vaikuttanut minuun.

Päivätoimintaa ilman toimintaa

Minnan työpaikalla oli 48 asiakasta ja noin 15 vakituista työntekijää. Tämänkokoisessa yksikössä pitää lain mukaan olla töissä ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut sosiaalialan ammattilainen. Siksi sosionomin koulutuksen saanut Minna palkattiin yksikköön. Hänen tehtäväkseen oli määritelty päivätoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen.

– Noin puolet työajastani piti olla varattu päivätoiminnalle, mutta en saanut mitään tukea tekemälleni työlle. Lopulta selvisi, ettei päivätoimintaa varten ollut ollenkaan rahaa käytettävissä.

Minna oli innokas käyttämään osaamistaan ja hyödyntämään saamaansa koulutusta, mutta sitä ei tunnuttu työpaikalla arvostettavan.

– Tein päivätoiminnasta kansion, johon kokosin syitä, miksi siihen pitäisi satsata. Kehitin asiakkaiden kuntoutumissuunnitelmiin sopivia ryhmiä. Kun menin esittelemään työni tulosta johtajalle, niin hän vastasi ylimalkaisesti, että joo, ja näpytteli samalla vasemmalla kädellä tietokonetta ja oikealla puhelinta.

Johtaja suhtautui Minnan tekemään työhön välinpitämättömästi eivätkä ohjaajat hyödyntäneet hänen kehittämiään ryhmiä.

– Yksi omaohjaaja tiesi, kuinka iso merkitys sosiaalisella kontaktilla ja ryhmään kuulumisella on asiakkaan kuntoutumisessa, joten vain hänen asiakkaansa osallistuivat ryhmiin.

Johtamisen puute johti pahoinvointiin

Asumispalveluyksikkö kuului isoon terveysalan konserniin, joka edellytti johtajalta ympärivuorokautista tavoitettavuutta, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi ollut läsnä. Se heijastui työyhteisöön erilaisina ongelmina. Osa työntekijöistä valitsi itselleen vain mukavia työtehtäviä ja käyttäytyi asiattomasti työkavereita kohtaan. Työpaikkaa terrorisoi työpaikkakiusaaja, joka ei joutunut vastuuseen käyttäytymisestään.

– Johtaja oli paikalla noin yhtenä päivänä viikossa eikä häntä saanut kiinni puhelimella tai sähköpostilla. Nuorena työntekijänä olisi kaivannut läsnä olevaa, omalla esimerkillään johtavaa esimiestä.

Kaiken kokemansa summana Minna alkoi oireilla vuonna 2016. Hän tunsi itsensä ahdistuneeksi ja unen saaminen oli iltaisin vaikeaa. Usein hän heräsi kolmen aikaan yöllä miettimään töihin lähtöä.

­– Otin väsymyksen ja työpaikan ongelmat puheeksi työterveyslääkärin kanssa, mutta hän ei ottanut minua vakavasti, vaan totesi, että meillä on tosi kiva johtaja. Yritin vielä uudelleen puhua hänelle asiasta, mutta hän kuittasi sen ohimenevänä stressinä ja käski purra hammasta.

Minnalle viimeinen pisara oli se, kun hän alkoi itkeä töissä. Hän tiesi tarvitsevansa apua. Omalle työterveyslääkärille ei kyseisenä päivänä ollut aikoja, joten hän päätyi toisen lääkärin puheille. Tämä kuunteli Minnaa ja kirjoitti lähetteen työterveyspsykologille.

– Kävin kolme kertaa psykologilla, jonka lausunto oli, että tarvitsen lähetteen psykiatrille. Hän kehotti myös harkitsemaan sekä masennuslääkitystä että ilta- tai unilääkitystä unen saantia tukemaan. Maksoin hoidon itse, jotta pääsin heti psykiatrille. Hän kirjoitti minulle ensin kahden kuukauden sairausloman ja sitten vielä kuukauden lisää.

Asteittaisesta paluusta uusiin töihin

Kolmen kuukauden sairausloman lopussa järjestettiin työterveysneuvottelu asteittaisesta töihin paluusta. Minnan yllätykseksi neuvotteluun osallistui työterveyslääkärin ja Minnan johtajan lisäksi myös johtajan esimies. Minnalle ei tarjottu vastaavaa mahdollisuutta tukihenkilöön.

­– Esimieheni esimies toi neuvottelussa esiin sen, että nykyinen työnkuvani saattaa loppua. Koin asetelman sellaiseksi, että minun ei haluttu palaavaan töihin.

Asteittaisesta työhön paluusta päästiin kuitenkin sopimukseen. Kolmen kuukauden aikana Minna teki ensin neljän tunnin, sitten kuuden tunnin ja lopulta kokonaisia työpäiviä. Myös tehtävien vastuullisuutta lisättiin asteittain.

– Menin töihin ihan ylimääräisenä ilman vastuuta esimerkiksi puhelimeen vastaamisesta tai lääkekaapin avaimista. Sain tehdä juuri sen verran kuin jaksoin ja koin pystyväni. Se oli hyvä asia.

Töihin paluuta seuranneena syksynä työnantaja ilmoitti Minnan työtehtävää koskevista yt-neuvotteluista. Työnkuvan muuttuminen olisi merkinnyt palkan alennusta. Hän päätti irtisanoutua työstään. Tammikuussa 2018 hän aloitti uudessa työssään kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana.

– Nykyinen työni tuntuu utopistiselta. Meillä on täällä todella hyvä henki ja mukavat asiakkaat. En ole kertaakaan tuntenut itseäni täällä vähempiarvoiseksi eikä kukaan ole kiroillut tai huutanut minulle.

Huomio johtamiseen ja työyhteisöön

Uupumuksen jälkeen onnistuneesti töihin palannut Minna toivoo, että varsinkin vastavalmistuneet ja nuoret työntekijät voisivat kohdata työelämässä vahvaa, läsnä olevaa ja oikeudenmukaista johtamista.

– Toivon, että johtajat muistaisivat tämän. Vahva johtaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että epäasiallinen käytös otetaan työyhteisössä puheeksi suoraan sen henkilön kanssa, jolla tällaista käytöstä on havaittu.

Toisena tärkeänä asiana hän nostaa esiin työyhteisön ilmapiirin.

– Työntekijän kokemus omasta työyhteisöstään heijastuu saman tien asiakkaisiin. Jos työntekijöillä on kivaa, niin asiakkaillakin on todennäköisesti kivaa.

Työterveyslääkäreiden hän toivoisi ymmärtävän sen, että masennus ja loppuunpalaminen eivät katso ikää eivätkä sitä, millaisessa työpaikassa tai kenen kanssa henkilö on töissä.

– Jos ihmisen kokemus uupumuksesta otettaisiin heti vakavasti ja ohjattaisiin esimerkiksi psykologin puheille jo varhaisessa vaiheessa, voitaisiin päästä paljon vähemmällä.

Teksti Kreetta Haaslahti

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK nostaa syksyn aikana esiin turvalliseen työelämään liittyviä teemoja, kuten sisäilmaongelmat työelämässä, henkinen ja fyysinen kuormittavuus työelämässä sekä väkivalta ja sen uhka työssä. Nämä artikkelit on tehty niiden viestien pohjalta, jotka STTK  keräsi avoimen verkkolomakkeen kautta. Osa haastatteluista haluaa pysytellä nimettömänä. Tehy on STTK:n jäsen.