Kansalaisaloite on kerännyt tähän mennessä noin 7000 kannatusilmoitusta. Lehtikuva/Trond H. Trosdahl

SEHL: Suomen poliisin resurssit turvattava

Suomen Ensihoitoalan Liitto (SEHL) on huolestunut poliisin resurssien vähentämisestä. Liiton tuoreen kannanoton mukaan säästöt vaikuttavat suoraan poliisien määrään kentällä, mikä on yhteydessä ensihoitoalan henkilöstön työskentelyn sujumiseen ja työturvallisuuteen.

Poliisien määrän lasku vaikuttaa myös potilasturvallisuuteen. Potilas voi joutua odottamaan entistä pidemmän ajan poliisin saapumista turvaamaan hoitoa tietynlaisissa ensihoitotehtävissä, todetaan liiton kannanotossa.

Kansalaisloite

Poliisien resurssien turvaamisesta lailla on tehty kansalaisaloite. Suomen Ensihoitoalan Liitto suosittaa jäsenistöään ja kaikkia asiaa tärkeänä pitäviä perehtymään aloitteeseen. Aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, mikäli se kerää vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Kansalaisaloite: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2085

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry on Tehyn yhteistyöjäsenjärjestö.