Työelämässä voi sattua vahinkoja, joista voi joutua korvausvastuuseen. Kuva: iStock

Ammatillinen vastuuvakuutus tuo lisäturvaa työelämään

Tehyn vakuutusturva on yksi merkittävimmistä jäseneduista, sillä työnantajan vakuutukset eivät kata kaikkia vahinkoja. Tehyn jäsenyyteen kuuluva ammatillinen vastuuvakuutus korvaa työsuhteessa sattuvia henkilö- ja esinevahinkoja. 

Vaikka työnantajalla on vakuutus työvälineitä varten, niin esimerkiksi lattialle tönäistyä potilaan matkapuhelinta vakuutus ei välttämättä korvaa. Pahimmassa tapauksessa työpaikkasi saattaa vaatia korvauksia sinulta, joten hyvän lisävakuutuksen hankkiminen on enemmän kuin suositeltavaa. Tehyltä saat siis lisäturvan, joka kattaa henkilö- ja esinevahingot 50 000 euroon asti.

Ammatillisen vastuuvakuutuksen saavat automaattisesti Tehyn jäsenet, jotka toimivat työntekijänä, ammatinharjoittajana (0 työntekijää) tai opiskelevat sosiaali- ja terveysalaa. Vastuuvakuutus on voimassa sosiaali- ja terveysalan työssä Pohjoismaissa.

Päätoimiselle opiskelijalle vakuutusetu on ilmainen

Päätoiminen opiskelija on Tehyssä vapautettu jäsenmaksusta, eli tämäkin vakuutus on ilmainen. Opiskelijoille vastuuvakuutus on myös laajempi, se on voimassa kaikkialla maailmassa paitsi USA:ssa ja Kanadassa enintään vuoden kestävällä ulkomaan harjoittelujaksolla.

Tehyn opiskelijajäsenillä on myös maksuton vapaa-ajan tapaturmavakuutus.

Lisätietoja Tehyn vakuutuksista: www.tehy.fi/jasenedut/vakuutusedut

Liity nyt Tehyn jäseneksi ja saat myös vakuutuksen työssä sattuvia vahinkoja vastaan.

Liity tästä