Suomen hallitus valmistee lakia vientivetoisesta työmarkkinamallista. Lakimuutos merkitsee, että valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan sovintoehdotus ei jatkossa voi ylittää yleistä palkkalinjaa.

Lakimuutoksen myötä sote-alalla ja varhaiskasvatuksessa vapaa sopiminen päättyy ja tehyläiset päätyvät ikuiseen palkkakuoppaan. Lakiesitys on myös kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden vastainen.

#EiKäy

Konkreettisesti lakimuutos tarkoittaisi sitä, ettemme voisi jatkossa sopia vientialoja korkeampia palkankorotuksia – muut määrittelisivät siis palkankorotustemme ylärajan. Tätä lakimuutosta on vastustettava kaikin keinoin, siksi olemme toimeenpannneet erilaisia työtaistelutoimia.

Hallitusohjelmassa on monia muitakin rajuja heikennyksiä, jotka vaikuttavat tehyläisten oikeuksiin. Hallitus aikoo muun muassa rajoittaa lakko-oikeuttamme sekä lakkauttaa aikuiskoulutustuen.

Toiminta muiden ammattiliittojen mielenilmausten aikana

Muiden työntekijäjärjestöjen poliittisten mielenilmausten aikana tehyläiset noudattavat vahvistettua työvuoroluetteloa ja omat työtehtävät tehdään suunnitelmien mukaisesti. Tehyläiset tekevät omat työt, eivät muiden työpaikalta poistuneiden työtehtäviä.

Yleisiä ohjeita tehyläisille

  • Varmista, että kaikki jäsentietosi ovat ajan tasalla. Näin saat kaikki tärkeät viestit ja tiedotteet Tehystä.
  • Seuraa Tehyn viestintää somessa, verkkosivuilla ja uutiskirjeissä.
  • Jos sinulla herää kysymyksiä, ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi tai Tehyn asiantuntijoihin asiointipalvelun kautta.

Ajankohtaista

*

Liity joukkoon!

Me haluamme parantaa palkkaamme ja työolojamme. Meissä on yhteistä rohkeutta ja tahtoa toimia, kun tarve vaatii.