Tehy kampanjoi kohtuuttomien varallaoloaikojen karsimiseksi.
Vapaamuotoinen varallaolo ja sen suuri määrä on tavallista yksityisen sektorin sairaankuljetuksessa. Vaikka työehtosopimukset ja työaikalainsäädäntö rajoittavat varallaolon määrää, säännöksiä ei läheskään aina noudateta.
– Ajoittain kuulee, että työntekijä on sidottu työhönsä aktiivityön ja varallaolon kautta viikonkin yhtäjaksoisesti. On hyvä muistaa, että tällaiset työputket eivät ole työehtosopimuksen tai työaikalain mukaisia, vaan säädettyjä lepo- ja vapaa-aikoja on noudatettava, sanoo Tehyn lakimies Mari Aspelund.
Tehy ja STTK pyysivät työneuvostolta lausuntoa sairaankuljettajien varallaolosta ja saivat vastauksen vuoden 2008 lopulla. Lausunnossaan työneuvosto totesi, että varallaolo haittaa kohtuuttomasti vapaa-ajan käyttöä, sillä esimerkiksi vajaan 50 prosentin ajallinen sidonnaisuus työhön (aktiivitunnit ja varallaolo yhteenlaskettuna) on kohtuuttoman paljon. Lausunnon perusteella varallaolon kohtuuttomuutta on arvioitava jokaisen työntekijän kohdalla erikseen.
Riittävästi vapaa-aikaa
Tehy käynnisti keväällä 2009 varallaolokampanjan, sillä selvitettiin, miten paljon jäsenille kertyi varallaoloa ja kuinka kuormittavana he sen kokivat. Sairaankuljettajien ilmoitusten mukaan työhön sidonnaisuus oli alhaisimmillaan 2 700 tuntia vuodessa. Joissakin paikoissa se kasvoi jopa 6 100 tuntiin vuodessa.
– Jos tästä reilusta 6 000 tunnista vähennetään loma-ajat, saadaan 77 prosentin työhönsidonnaisuus. Se on todella kohtuutonta, huomauttaa Aspelund.
Työehtosopimuksen mukaan voidaan työntekijän suostumuksella sopia, että varallaoloa saa vuodessa suunnitella enintään 1 800 tuntia. Tällöin suunniteltua työssäolo- ja varallaoloaikaa kertyy enintään yhteensä 3 600 tuntia.
Tehy lähetti lisäksi 10 yritykselle kirjeen, jossa se huomautti varallaoloaikojen kohtuuttomuudesta ja muistutti, että on toimittava tesin ja työneuvoston lausunnon mukaisesti. Koska kirjeellä ei ollut vaikutusta kovin monessa paikassa, Tehy otti syksyllä yhteyttä jäsenten puolesta kuuteen työsuojelupiiriin. Tähän mennessä kolmessa piirissä on tehty työsuojelutarkastuksia. Tarkastajat ovat antaneet kahdelle työnantajalle toimintaohjeeksi, että heidän tulee aktiivisesti seurata työaika- ja työvuorojärjestelyjen kuormittavuutta ja huolehtia siitä, ettei varallaolo haittaa kohtuuttomasti vapaa-ajan käyttöä.
Työsuojelupiirien tehtäviin kuuluu valvoa työaikalain määräysten toteutumista työpaikoilla. Tarvittaessa piiri voi tehdä työpaikalle tarkastuksen, jossa työnantajaa kehotetaan toimimaan määräysten mukaisesti. Jos tämä ei tehoa, voidaan tehdä uusintatarkastus.
Varallaolokampanja jatkuu edelleen. Siitä saa lisää tietoa jäsensivuilta menemällä kohtaan yksityisen sektorin edunvalvonta.
Yksityisen sairaankuljetuksen työajat Aktiivityöaika Tes 5 § 114 t 45 min / 3 viikon jakso tai 229 ½ t / 6 viikon jakso Varallaolo Perustuu AINA sopimukseen työnantajan ja työntekijän välillä. Tes 11 §: Työnantaja voi teettää varallaoloa enintään 1 800 t / vuosi. Tämän ylittävistä tunneista on sovittava työntekijän kanssa erikseen. Viikkoa kohden työntekijälle on annettava vähintään keskimäärin 35 tunnin yhtäjaksoinen vapaa-aika varallaolosta. Työaikalaki 5 §: Varallaolo ei saa rasittaa kohtuuttomasti työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Työneuvoston mukaan 50 %:n työhönsidonnaisuus on työaikalain vastaista. |
Teksti: Vesa Turunen