Työvoimapolitiikka
Tehyläisiä tarvitaan työmarkkinoilla nyt ja tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysalan työt ovat tulevaisuuden kasvualoja.
Hoitoa ja palvelua tarvitsevien määrä kasvaa, hoitoteknologiat kehittyvät, hoitoajat lyhentyvät ja nykyinen työvoima ikääntyy. Koulutetun sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tarve lisääntyy merkittävästi. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on arvioinut, että sosiaali- ja terveysaloille tarvitaan vuoteen 2025 mennessä lisää jopa 120 000 työntekijää.
Nyt on kiinnitettävä huomiota työpaikkojen vetovoimaisuuteen ja tekijöihin, joiden avulla koulutettu hoitohenkilöstö saadaan pysymään alalla. Tehy on esittänyt keinoiksi alalla pysymiseen: kilpailukykyistä palkkausta, työtehtävien sopivaa määrää, joustavia työaikoja, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamista, täydennyskoulutuksen lisäämistä, mahdollisuutta kehittyä asiantuntijana sekä parempaa johtamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon osaajat liikkuvat Euroopan unionin yhdentyneillä työmarkkinoilla ja ovat haluttua työvoimaa. Suomi on tällä hetkellä terveydenhuollon työvoimaa luovuttava maa. Eniten suomalaisia hoitajia on Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa. Suomeen tulee sairaanhoitajia lähinnä EU-maista, erityisesti naapurimaista (eniten Virosta ja toiseksi eniten Ruotsista).
