Eurooppalainen edunvalvonta

Merkittävä osa Euroopan-tason edunvalvontatyöstä tehdään Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestön EPSUn kautta. EPSU:lla on yli 200 jäsenliittoa ja yli kahdeksan miljoonaa jäsentä 37 maassa. Keskustoimisto sijaitsee Brysselissä.

EPSUn tärkein tehtävä on EU:n sosiaalidialogin käyminen. Sosiaalidialogissa työnantaja- ja työntekijäjärjestöt käyvät komission hyväksymillä aloilla ja komission tukemana neuvotteluja yhdessä sovituista asioista. Sosiaalidialogia käydään 36 eri alalla. Tehy oli mukana käynnistämässä sairaalasektorin sosiaalidialogia vuonna 2006 ja on mukana neuvotteluja käyvässä Sairaalasektorin pysyvässä komiteassa. Neuvottelutulokset on saatu mm. terävien esineiden aiheuttamista tapaturmista, joka on edennyt direktiiviksi asti sekä eettisen rekrytoinnin periaatteista sairaalasektorilla.

EPSU:n toiminnan ytimen muodostavat komiteat, jotka toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon, kunta-alan, valtionhallinnon ja yleisten julkisten palveluiden aloilla. Näissä komiteoissa seurataan ja otetaan kantaa mitä moninaisimpiin EU:n lainsäädännön kysymyksiin ja aloitteisiin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi monet sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykset kuten direktiivi, joka koskee potilaiden oikeuksia rajat ylittävässä terveydenhuollossa, ammattipätevyysdirektiivi ja työpaikkavakivaltaa koskeva sopimus

Tehy toimii EPSU:ssa sosiaali- ja terveydenhuollon komiteassa, kunta-alan komiteassa sekä sairaalasektorin sosiaalidialogikomiteassa ja sen alatyöryhmissä. Tehyllä on myös edustus EPSU:n hallituksessa. Lisäksi Tehy on mukana EPSU:n eri verkostoissa ja työryhmissä kuten eläkeverkosto, nuorisoverkosto, yritysneuvostoverkosto, laadukkaat julkiset palvelut -verkosto ja ekonomistiverkosto.

EPSUn uutiskirje

 

Euroopan parlamentti 

Seuraa Meppivahdista miten suomalaiset mepit äänestävät Europpan parlamentissa