Tehy toimii suomalaisessa yhteiskunnassa jäsentensä ammatillisen aseman ja koulutuksen puolesta. Tehy vaikuttaa sosiaali- ja terveysalan kehittämiseen sekä koulutus- ja työvoimapolitiikkaan tuoden esille erityisesti alan koulutetulle henkilöstölle tärkeitä asioita ja näkökulmia. Kansainvälinen toiminta, erityisesti EU-tason vaikuttaminen, kasvaa jatkuvasti.
Tehyn yhteiskunnallista vaikuttamista linjaavat mm. seuraavat tavoitteet:
- Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään pääosin julkisina palveluina, joita yksityiset palvelut täydentävät
- Tehyn jäsenet kokevat, että järjestö turvaa tehyläisten aseman rakennemuutoksissa
- Sosiaali- ja terveysala säilyttää vetovoimaisuutensa tulevaisuudessa.
Yhteiskunnallisesti Tehy vaikuttaa mm. osallistumalla lainsäädännön ja uudistusten valmisteluun työryhmissä ja komiteoissa, antamalla lausuntoja ja ottamalla kantaa.
Tehy tekee omaa tutkimus- ja selvitystyötä ajankohtaisista terveys- ja sosiaalialan ongelmista ja näkymistä ja tuo näitä kysymyksiä ja kehittämisehdotuksia julkiseen keskusteluun sekä viranomaisvalmisteluun ja päättäjille.
Koska kunnat järjestävät Suomessa terveys- ja sosiaalipalvelut, tehyläisten asiantuntemusta ja panosta tarvitaan ja arvostetaan myös paikallisessa ja alueellisessa palveluiden kehittämisessä.