Suomalaiset arvostavat toimivia terveyspalveluja
12.6.2012
|
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n suorittaman kuntakyselyn perusteella suomalaisille tärkeintä oman kunnan toiminnan kannalta ovat toimivat terveyspalvelut. Niiden jälkeen sosiaalipalveluita pidettiin toiseksi tärkeimpinä palveluina. Terveys- ja sosiaalipalveluiden lisäksi tärkeimmiksi asioiksi oman kunnan kannalta nousivat turvallisuus sekä nuorten- ja vanhustenpalvelut. - Tulokset kertovat hyvin selvästi kuinka tärkeitä suomalaisille kunnalliset peruspalvelut ovat. Niistä ei haluta tinkiä, tuloksia tiistaina esitellyt STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen korostaa. Mielipiteet jakautuivat eniten suvaitsevuuteen ja tasa-arvoon liittyvissä asioissa. Tämä kertoo ainakin jonkinasteisesta arvojen koventumisesta. Suvaitsemattomuus kohdistuu kansainvälisyyteen, kaksikielisyyteen, monikulttuurisuuteen, erilaisuuteen ja maahanmuuttoon. - Kun julkisuudessa keskustellaan leikkauksista, lisää se tunnetta niukkuudesta. Tämä nostaa osaltaan esille suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuus on myös lisääntynyt edellisestä kyselystämme neljän vuoden takaa, Kostiainen kommentoi. Yhteisöllisyys ja sivistyspalvelut tärkeitä tekijöitä hyvässä kunnassaLaajemmin kysyttäessä millaisessa kunnassa kansalaiset haluaisivat asua, nousivat yhteisöllisyys ja sivistyspalvelut merkittäviksi tekijöiksi. - Vastausten perusteella yhteisöllisyydessä korostetaan huolenpitoa kansalaisista ja välittämistä. Sivistyspalveluissa puolestaan puhutaan ennen kaikkia kouluista ja kirjastopalveluista, Kostiainen kertoo. Naisten ja miesten vastauksissa erojaNaisten vastauksissa tärkeimpinä tekijöinä oman kunnan toiminnan kannalta ovat terveyspalvelut, sosiaalipalvelut ja turvallisuus. Miehillä kolmen kärki on sama, mutta turvallisuus nousee toiseksi tärkeimmälle sijalle. Samoin vastauksissa millaisessa kunnassa vastaaja haluaisi asua, on sukupuolten välillä painotuseroja. Naisten kolmen kärki on yhteisöllisyys, sivistyspalvelut sekä lapset ja nuoret. Miehillä se on puolestaan yhteisöllisyys, kunnan talous ja sivistyspalvelut. - Vaikka naisten ja miesten vastaukset ovat pääpiirteittäin samoja, korostuvat naisten vastauksissa sosiaalipalvelut ja lapset ja nuoret, miehillä puolestaan turvallisuus ja talous. Naisilla talous on vasta sijalla 11, Leila Kostiainen kommentoi sukupuolten välisiä eroja vastauksissa. |
