Puhelin vie aikaa hoitotyöltä
30.5.2012
|
Terveysasemilla yleistyvää takaisinsoittomallia ei koeta onnistuneeksi Helsingin kaupungin hoitotyöntekijöiden keskuudessa. Aikaa potilaille kaivattaisiin enemmän. Takaisinsoittomallissa asiakkaan puhelu menee automaattiin ja terveysasemalta soitetaan hänelle takaisin. Tällä on pyritty siihen, että asiakkaan aikaa ei menisi jonotteluun. Palvelu onkin helpottanut jonkin verran terveysasemien ruuhkia. Osa hoitajista kuitenkin kokee, että nyt päivästä kuluu liikaa aikaa puhelimessa, eikä perinteisessä hoitotyössä. Tehyn Helsingin kaupungin pääluottamusmies Heli Koivulahti on samoilla linjoilla. Takaisinsoitto on pohjimmiltaan tervetullut uudistus, mutta Koivulahden mielestä järjestelmä kaipaa viilaamista. -Osa puheluista on sellaisia, jotka pitäisi pystyä ohjaamaan jollekin muulle taholle kuin terveysasemille. Hoitajien työpäivästä menee niin iso osa puhelimessa, että potilaiden vastaanottamiseen jää tietenkin vähemmän aikaa, Koivulahti toteaa. Koivulahden mukaan joissain paikoissa on jouduttu jäämään työajan jälkeenkin vastaamaan, koska tavoitteena on tietenkin palvella kaikkia asiakkaita mahdollisimman hyvin. Lähde YLE |
