Suomalaiset kokevat ay-jäsenyyden aiempaa tarpeellisemmaksi
25.4.2012
|
Valtaosa suomalaisista (92 prosenttia) kokee, että palkansaajien on nykyaikana vähintäänkin melko tarpeellista järjestäytyä ammatillisesti. Kaksi vuotta sitten tätä mieltä oli 88 prosenttia vastaajista. Järjestäytymistä pidetään aiheellisena kaikissa väestöryhmissä, yrittäjät mukaan lukien. Ammattiliittoon liittymisen syistä ansiosidonnainen työttömyysturva sekä palkka- ja työsuhdeturva pitävät edelleen kärkisijoja. Suuren jäsenistön tuoma tehokkuus jäsenten etujen ajamisessa sekä yleensä jäsenyyden tuoma turvallisuus vaikuttavat järjestäytymisen motiivina paljon tai melko paljon. Kaikki keskeiset syyt olla ammattiliiton jäsen liittyvät tavalla tai toisella palkansaajien kokeman turvattomuuden vähentämiseen. Muuttuvassa ja kiihkeätempoisessa maailmassa ammattiliitot nähdään ikään kuin yhteiskunnallisina ”vakuutusyhtiöinä”. Jäsenmaksua vastaan koetaan saatavan turvaa. Tärkeimpänä yksittäisenä syynä kuulua ammattiliittoon pidetään edelleen palkka- ja työsuhdeturvaa, vaikka sen merkitys on laskenut kahden vuoden takaisesta 53 prosentista 45:een. Palkka- ja työsuhdeturva on tärkein jäsenyysperuste kaikissa ammattiryhmissä. Tuki kattaville työmarkkinasopimuksille Tutkimuksessa selvitettiin myös vastaajien näkemystä siitä, millä tasolla eri työsuhteen ehtoja koskevista asioista pitäisi sopia. Viime marraskuussa työmarkkinakeskusjärjestöjen solmima raamisopimus saa kansalaisilta hyvän tai tyydyttävän arvion. Sopimusta piti hyvänä työnantajan kannalta 43, kilpailukyvyn kannalta 40, palkansaajien kannalta 39 ja työllisyyden kannalta 38 prosenttia. Merkillepantavaa on se, että sopimusta ei kovin moni pitänyt huonona miltään osin. Työperäisen maahanmuuton kannatus lisääntyy, mutta varovaisuutta vaaditaan edelleen Puolet vastaajista antaisi kaikkien Suomeen asumaan ja työtä tekemään haluavien ulkomaalaisten tehdä niin. Enemmistö haluaa Suomen kuitenkin olevan varovainen ja asettavan selviä rajoituksia sille, kuinka paljon ulkomaalaisia maahamme muuttaa. Puolet vastaajista uskoo myös, että työvoimapulan ehkäisemiseksi tarvitaan 10-15 vuoden sisällä tuntuvasti ulkomaista työvoimaa. Tiedot ilmenevät SAK:n, STTK:n ja Akavan TNS Gallupilla teettämästä työmarkkinapoliittista mielipideilmastoa selvittävästä tutkimuksesta. Henkilökohtaiseen haastatteluun vastasi maaliskuussa tuhat kansalaista. Tulosten luottamusväli on keskimäärin ± 3 prosenttiyksikköä. Lähde: STTK
|
