Viime vuonna korvattiin yli 2000 potilasvahinkoa
12.4.2012
|
Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin vuonna 2011 lakisääteisen potilasvakuutuksen perusteella yhteensä 7 708 vahinkoilmoitusta. Määrä on viitisen prosenttia edellisvuotta enemmän. Korvausratkaisuun päädyttiin 7 803 tapauksessa. Niistä korvattaviksi potilasvahingoiksi todettiin 2 190 tapausta. Korvausprosentti oli hieman alle edellisvuosien keskiarvon, noin 28 prosenttia. Korvatuista vahingoista valtaosa oli hoitovahinkoja. Infektio- ja muita vahinkoja oli yhteensä alle 8 prosenttia. Kaikista korvatuista vahingoista neljännes oli tapahtunut yksityisellä sektorilla ja muut julkisella sektorilla. Tarkemmat tilasto on luettavissa Potilasvakuutuskeskuksen sivuilla.
|
