Pienestä kiinni
 |
Lattiaan maalatut pienet, punaiset jalanjäljet johdattavat Lastenklinikan päivystyspoliklinikalle. Kun osaston pariovi heilahtaa auki, edessä on pitkä kapea käytävä. On alkuiltapäivä ja päivystys alkaa ruuhkautua.
Käytävällä on lastenvaunuja ja pinnasänkyjä. Tuolirivistöllä istuu äitejä, isiä ja mummoja lapsi sylissä, halissa, kainalossa. Terveitten sisarusten malttamattomat kiljahdukset sekoittuvat pienten potilaitten lohduttomaan itkuun.
Päivystävät lääkärit ja hoitajat pujottelevat potilas- ja saattajajoukon keskellä ripeästi mutta rauhallisesti. Jos tilanahtaus syö hermoja ja hankaloittaa hoitoa, potilastyössä siitä ei näy jälkeäkään.
– Voi, miten pieni sydän hakkaa: pomp, pomp, pomp. Taitaa hiukan pelottaa.
Sairaanhoitaja Janne Kuloheimo painaa stetoskoopin vauvanuken selkään. Jannen potilas, kolmivuotias pikkuneiti, itkee äidin sylissä sydäntäsärkevästi ja rutistaa nukkea rintaansa vasten. Vähitellen hänkin kiinnostuu nuken voinnista ja antaa kuin huomaamattaan lääkäri Hasan Quadrin kuunnella sydäntään ja katsoa päässä olevaa haavaa.
Hetken päästä tyttö on toimenpidepöydällä. Sairaanhoitajaopiskelija Jaakko Hagelberg ajaa veren takkuamia hiuksia haavan ympäriltä. Janne juttelee rauhoittavasti ja silittää pikkupotilasta avoin liimatuubi kädessä.
– Oletpa sinä reipas tyttö, Janne kehuu.
– En ole reipas. Olen äidin vauva, tyttö nikottelee itkuisena.
Kun haava on liimattu ja sidottu, sulaa itku iloiseksi sirkutukseksi. Äidin vauva on muuttunut isoksi, reippaaksi tytöksi. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä ja isolla itkulla.
Työn vaativuus haastaa
– Lapset ovat mahtavia, niin välittömiä ja rehellisiä. Tätä mukavampaa työtä ei voi olla – paitsi lastenambulanssissa, jos sellainen olisi olemassa, Janne sanoo.
Hän kertoo nauttivansa lapsista, vaihtuvista tilanteista ja vaativan hoidon haasteista. Lastenklinikan sairaalapäivystyksessä niitä riittää. Päivystyksessä hoidetaan kaikki välitöntä hoitoa vaativat vakavat tapaturmat ja sairastapaukset ilman lähetettä sekä lähetteellä tulevia potilaita kaikkialta Suomesta. Öisin ja viikonloppuisin yksikkö toimii myös helsinkiläisten lasten terveyskeskuspäivystyksenä.
Hengitysvaikeudet, oksentelu, ripuli ja erilaiset murtumat ovat tavallisia päivystystapauksia. Lapset loukkaantuvat kiipeilytelineissä ja trampoliineissa. Pikkuvauvoja putoaa hoitopöydiltä. Nuoriso vammautuu urheilussa ja liikenteessä. Kotitapaturmat aiheuttavat haavoja, palovammoja ja myrkytystiloja.
Päivystyksen hoitajat tekevät pääsääntöisesti 12-tuntisia työvuoroja ja keskittyvät vuorotellen joko pediatrisiin tai kirurgisiin potilaisiin. He vastaanottavat pienet potilaansa triage-hoitajan asettamassa kiireellisyysjärjestyksessä ja huolehtivat heistä koko päivystyksessäoloajan.
Lapsen terveydentilan selvittäminen ja ensiapu, kotiuttaminen tai jatkohoidon varmistaminen voivat kestää pitkäänkin. Keskimäärin potilaat ja saattajat viipyvät päivystyksessä neljästä kuuteen tuntia. Jokaisella vuoron seitsemästä hoitajasta on yhtä aikaa vastuullaan vaihteleva määrä potilaita, tavallisesti kolmesta seitsemään.
Potilaista noin kaksi kolmesta on pediatrisia ja kolmannes kirurgisia. Valtaosa palaa kotiin päivystyskäynnin jälkeen. Jatkohoitoa tai lisäselvittelyä tarvitsevat potilaat siirtyvät ajanvarauspoliklinikan kontrolleihin tai jälkitarkastukseen omalle terveysasemalle. Vain noin 15 prosenttia potilaista ohjataan osastohoitoon tai toimenpiteisiin.
 |
Joukko lääkäreitä on kumartunut päät yhdessä tutkimaan tietokoneen näytölle piirtyvää röntgenkuvaa. Seniorilääkärit, ortopedi ja anestesialääkäri, on kutsuttu arvioimaan päiväkodin kiipeilytelineestä niskalleen pudonneen viisivuotiaan tilaa.
– Kävelikö poika tänne omin jaloin? Nyt ei askeltakaan. Kuvan mukaan kaulanrangan kakkos- ja kolmosnivelissä on murtuma. Poika on vaarassa halvaantua.
Potilaasta päätetään ottaa ensin tietokonetomografia ja sen jälkeen magneettikuva, jotta vamman laadusta saadaan tarkka käsitys. Jos murtuma on stabiili, riittää vetohoito. Instabiili murtuma pitää leikata.
Potilashuoneessa Janne rauhoittelee äitiä ja poikaa. Hän vaihtaa pojan kaulatuen vahvempaan malliin. Lapsi ei haluaisi mennä pitkälleen sairaalasänkyyn vaan itkee kauhuissaan. Äiti halaa ja estää poikaa nousemasta ylös. Kun poika rauhoittuu, Janne lähtee tilaamaan kuvausaikoja.
Pojan käynti Lastenklinikalla venyy seuraavaan päivään. Samana iltana otetussa TT-kuvassa ei näy radiologin mukaan murtumaa. Aamulla tilanne varmistetaan magneettikuvauksella, ja potilas vanhempineen voi lähteä kotiin.
Hoitotyön monitaitajia
Vaikka Lastenklinikan tilat ovat vanhat ja työ vaativaa, päivystys on suosittu työpaikka. Täällä hoitajapulaa ei tunneta.
– Meillä hoitajilta vaaditaan paljon. Heidän on pystyttävä hoitamaan kaikki perusterveydenhuollon potilaista kriittisesti sairaisiin, ja vielä kaikilta erikoisaloilta. Heidän on hallittava lastentaudit, lastenkirurgia, lastenneurologia, lasten- ja nuorten psykiatria, luettelee osastonhoitaja Kirsti Knaapi.
Päivystykseen uusina tulevat hoitajat perehdytetään vaiheittain kaikkiin erikoisaloihin ja töihin. Pediatrisesta hoidosta edetään kirurgiseen ja ensihoitoon. Seuraavaksi opastetaan terveyskeskuspäivystyksen käytäntöihin. Kun nämä taidot ovat hallussa, on vuorossa paneutuminen potilaat vastaanottavan triage-hoitajan ja viimeiseksi vastaavan hoitajan tehtäviin.
Janne kehuu työyksikkönsä tiimityötä. Kaikki ovat ammattilaisia ja tuntevat oman roolinsa, mutta ovat valmiita venymään ja auttamaan muita.
– Meillä uskalletaan kysyä ja ottaa vastaan neuvoja. Kokeneetkin lääkärit kysyvät potilaan vastuuhoitajalta hänen käsitystään potilaan tilasta. Lasten kanssa kaikki on niin pienestä kiinni.
Tilaongelmista pahin on yleinen ahtaus. Lastenklinikan päivystyksessä käy vuosittain noin 18 000 potilasta, joista pediatrisia noin 12 000 ja kirurgisia noin 6 000. Kun terveyskeskuspäivystys ottaa vastaan 22 000–25 000 potilasta, vuotuinen potilasmäärä kasvaa yli 40 000:een. Saattajat mukaan lukien puhutaan reilusti yli 100 000 kävijästä.
Eniten päivystyksessä kaivataan odotustilaa, joka sijoittuisi niin, että hoitajat pystyisivät tarkkailemaan potilaiden vointia koko ajan. Vähintään yhtä välttämätön olisi paine-eristyshuone, jotta hengitysteitse tarttuvia infektioita sairastavat voitaisiin eristää. Tällä hetkellä neljästä potilashuoneesta kolmea voidaan käyttää tavanomaiseen eristykseen. Useammallekin olisi tarvetta.
– Vastaanoton tulisi myös saada oma huone potilaan yksityisyyden suojaamiseksi, Knaapi sanoo.
 |
– Mitä kaverille saisi olla ja kuinka paljon? lääkekaappia tutkiva Janne heittää läppää kättään kannattelevalle teinille. Poika on kaatunut sählypelissä ja murtanut hankalasti sekä värttinäluun että kyynärluun.
Raajojen murtumat ovat päivystyksessä yleisiä. Tänään ovat olleet kovilla käsivarren ja sormien luut. Osa potilaista on viety osastolle, osa on lähetetty kotiin odottamaan leikkausta. Sählynpelaajalla on ollut parempi tuuri. Murtuma on niin hyvässä asennossa, ettei leikkausta tai edes reponointia tarvita. Kipsi ja kipulääke riittävät.
Erikoistuva lääkäri Anna Parviainen käy toimenpidehuoneessa antamassa Jannelle luvan aloittaa kipsaaminen. Janne muotoilee saksilla kipsausmateriaalia pojan kyynärvarren ympärille. Hän heittää palan ruskeaa levyä suuhunsa ja jauhaa sitä kuin purukumia.
– Tämä on puhdas luonnontuote, ekologinen ja hyvänmakuinen.
Potilasta ja saattajiksi tulleita vanhempia naurattaa. Käsivarren kipsi syntyy uudesta materiaalista, joka on valmistettu puuhakkeesta ja biohajoavasta muovista.
Päivystyksessä hoitajat eivät koskaan kohtaa pelkästään sairasta lasta, vaan myös vanhemmat, joskus isommankin saattojoukon. Hyvä yhteistyö vanhempien kanssa on ensiarvoisen tärkeää hoidon sujumisen kannalta.
– Minulla on itselläni kahdeksanvuotias poika. Isyydestä on paljon hyötyä tässä työssä. Se auttaa asettumaan myös vanhempien paikalle.
Lapsi, ei pieni aikuinen
Viedessään murtumapotilaan papereita kansliaan Janne poikkeilee omien potilaidensa luokse ja tähyilee ympärilleen valppaana. Hoitajat seuraavat koko ajan toisella silmällä kaikkia vuoroaan odottavia lapsia. Jokainen tietää, miten nopeasti pienen potilaan tila voi romahtaa.
Janne pysähtyy vaunuissa puuskuttavan parivuotiaan luokse. Keuhkokuumetta sairastavalla lapsella on vaikeuksia saada happea. Hän ei näytä tuskaiselta vaan pikemmin ilmeettömältä, vaikka käyttää pienen ruumiinsa jokaista lihasta hengittämiseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa.
Janne kutsuu toisen hoitajan avukseen. He vievät pienen puuskuttajan hoitohuoneeseen. Toinen hoitajista antaa lapselle välittömästi happea, toinen mittaa vitaalitoiminnot.
Saturaatio 84, pulssi 165, hengitysfrekvenssi 65. Näillä arvoilla aikuinen olisi jo teho-osastolla; lapsi on sitkeämpää tekoa. Lääkäri kiirehtii paikalle ja aloittaa keuhkoja avaavan lääkityksen. Janne palaa omien potilaidensa luokse ja siirtää vastuun pikkupotilaasta pediatriselle hoitajalle.
Vakavasti sairaiden pienten lasten hoito vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Lapsen keho pyrkii korjaamaan tilaansa kaikin keinoin. Sokissa olevan potilaan sydän pumppaa ja keuhkot työskentelevät viimeiseen asti. Kun voimat loppuvat, on romahduskin nopea.
– Lapsilla ei ole samanlaisia veri- ja happivarastoja kuin aikuisella. Jo kahden desilitran veren menetys voi johtaa sokkiin. Lapsen elvytyskin aloitetaan aina puhalluksella, sillä pienimmillä lapsilla ei ole lainkaan varailmaa keuhkoissaan, Janne kertoo.
Lasten pienen koon ja vähäisen verimäärän vuoksi myös nesteiden ja lääkkeiden annostelussa on oltava tarkka. Pientä palovammapotilasta ei voi nesteyttää samaan tahtiin aikuisen kanssa. Lapselle riittävä lääkeannostus saattaa olla vain kymmenesosa aikuisen annoksesta.
Valmiina pahimpaan
– Kriisivalmius ja ensiapu ovat minun vastuualueeni ja kiinnostukseni kohde, Janne sanoo esitellessään toista päivystyksen ensiapuhuoneista.
Janne on yksi päivystyksen neljästä ensiapukouluttajasta, joka vastaa uusien hoitajien perehdytyksestä. Hän on päivittänyt koko talon pelastus- ja turvallisuussuunnitelman ja uusii parhaillaan suuronnettomuussuunnitelmaa.
Ensihoito on elintärkeä osa päivystyksen toimintaa. Vaikka traumahälytyksiä tai pediatrisia hätätilapotilaita ei tule päivittäin, ei aina edes viikoittain, tosipaikan tullen jokaisen on osattava toimia.
Päivystysyksikön jokaiseen työvuoroon on nimetty kolmen hoitajan ensihoitotiimi. Yksi hoitajista on tiiminsä työskentelystä vastaava akuuttihoitaja, toinen avustaa hoitavaa lääkäriä ja kolmas anestesialääkäriä.
Hälytyksen tullessa he siirtävät vastuupotilaansa muille hoitajille ja ottavat paikkansa ensihoidossa.
Lastenklinikan päivystys on jatkuvassa katastrofi- ja suurhälytysvalmiudessa. Täällä on otettu vastaan Myyrmäen ja tsunamin lapsipotilaat. Tuoreimman pediatrisen monipotilastilanteen aiheutti varhaisteinien ”pilleribileet” eli yli vuorokauden kestänyt lääkkeiden holtiton napsiminen. Kuusi nuorta tuotiin yhtä aikaa ensiapuun, osa hengenvaarallisessa myrkytystilassa. Lopulta kaikki toipuivat ja kotiutuivat.
Kun Jannen työvuoro päättyy, hän luovuttaa vastuupotilaansa yövuorolaiselle. Huomenna häntä odottavat jo uudet potilaat ja uudet tilanteet.
– En kanna kotiin järkytyksiä enkä surullisia tarinoita, hyviä hehkutuksia kyllä. Esimerkiksi loistavasti mennyttä ensihoitotilannetta on mukava muistella, Janne sanoo.
Teksti: Sinikka Sajama
Kuvat: Annika Rauhala