Tule Tehy-aktiiviksi
Tule vaikuttamaan ja päättämään!
Ammattiosaston jäsenenä olet tutussa joukossa, osa koulutettua hoitohenkilöstöä. Tehyläisyys on omien ja yhteisten asioiden hoitamista, tiedonsaantia ammattiin ja työsuhteen ehtoihin liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi mukavaa yhdessäoloa antoisan harrastuksen parissa. Ammattiosaston hallitukseen valitaan jäsenet kahden vuoden välein. Tehy tarjoaa valituille monipuolista koulutusta ja tukea tehtävien hoitamiseen sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.
Luottamusmies on Tehyn jäsenten edunvalvoja työpaikalla. Tehy kouluttaa luottamusmiehet ja ohjeistaa heidän työtään. Tehyn tuki on luottamusmiesten käytettävissä erilaisissa vaativissa edunvalvontatilanteissa.
Neljän vuoden välein pidettävään Tehyn liittokokoukseen voi pyrkiä edustajaksi jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen. Edustajat valitaan suoralla jäsenvaalilla, jossa jokainen jäsen on äänioikeutettu. Äänestämällä vaaleissa vaikutat Tehyn nelivuotiskauden linjauksiin.
Tärkeä päätöksentekijä on kahdesti vuodessa kokoontuva Tehyn valtuusto. Valtuustoon valitaan suoralla jäsenvaalilla edustajat neljäksi vuodeksi. Kuka tahansa Tehyn jäsen voi asettua ehdolle vaalissa ja päästä mukaan päättämään Tehyn vuosittaisesta toiminnasta.
Kiinnostaako opiskelijatyö? Ryhdy Tehy-tutoriksi.
http://www.tehy.fi/jasensivut/jasenena/tehy_tutor/
