Caps lock on päällä
Kirjaimet tulevat ISOINA. Jos et halua kirjoittaa näin, niin kytke caps lock pois päältä.
Edunvalvonta
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Palkkaus

Tehyn tavoitteena oli päättyneellä neuvottelukierroksella koulutetun hoitohenkilöstön palkkatason tuntuva korottaminen. Tuloksena saimme kuntasektorille vain tehyläisiä koskevan virka- ja työehtosopimuksen, ns. Tehy-sopimuksen. Kuntasektorilla työskentelevien tehyläisten tehtäväkohtaiset keskipalkat nousevat Tehyn arvion mukaan 22-28 % sopimuskaudella eli vuoden 2011 loppuun mennessä. Myös yksityisen sektorin sopimusaloilla palkankorotukset nousivat korkealle tasolle. Yksityissektorin työehtosopimukset ovat voimassa vuoden 2010 alkupuolelle saakka.

OECD:n tutkimusten mukaan suomalaisen koulutetun hoitohenkilöstön osaaminen on erinomaista, mutta palkkataso vain 83 % OECD-maiden keskitasosta. Nyt voimassa olevien työehtosopimusten palkankorotuksilla kurotaan tätä eroa umpeen ja osaltaan ehkäistään koulutetun hoitohenkilökunnan karkaaminen muille aloille. Näin varmistaan tulevaisuudessa kansalaisten oikeutta hyvään hoitoon.


Palkkausjärjestelmiä on kehitetty ja uudistettu 2000-luvulla. Kiinteistä taulukkopalkoista on luovuttu ja palkkaus perustuu työtehtävien vaativuuteen. Palkka muodostuu mm. seuraavista osaelementeistä

  • koulutuksen/pätevyyden mukainen peruspalkka (minimipalkka)
  • tehtävien vaativuus ja vastuullisuus määrittelevät todellisen tehtäväkohtaisen palkan
  • ammatin hallinta ja työtulokset
  • palvelusaika
  • epämukavien työaikojen korvaukset
  • muut sopimuskohtaiset lisät ja palkkiot.

Palkkauksen minimitasosta sovitaan työehtosopimuksilla. Kunta, valtio ja suurimmat yksityisalat ovat uusineet palkkausjärjestelmänsä, ensimmäisenä kunta-ala.

Lisätehtäviä ja vastuuta on tullut lisää mm. hoitotakuun ja kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä. Tätä ei huomioida oikeudenmukaisesti palkkauksessa. Vastuullisissa ja vaativissa tehtävissä toimivien palkkausta tulisikin tarkistaa. Kolmivuorotyön korvaukset nostavat kokonaisansioita, mutta eivät ole vieläkään riittäviä korvaamaan epämukavien työaikojen rasituksia omalle jaksamiselle ja perheelle.

Työsopimus on nimensä mukaisesti työntekijän ja työnantajan välinen sopimus, josta voi ja pitää neuvotella. Se ei ole työnantajan yksipuolinen määräys. Työntekijän ei pidä ottaa työtä vastaan, ennen kuin palkka on sovittu.

Keinoja ansiokehityksen varmistamiseksi

  • Työn vaativuuden arviointijärjestelmää kehitettävä
  • Tehtäväkohtaisten palkkojen vaativuusluokkiin reilut välykset
  • Työnjakoa muutettaessa ja tehtävänsiirroissa sovittava myös palkkauksen tarkistamisesta
  • Kliinisten asiantuntijoiden palkkojen tarkistukset
 
Kilikkaa kuvaa suurennokseen

PDF-tiedostoTehy tilastoina 2009.pdf (8.7 MB)
ylläolevat esitykset tästä tilastosta

Lisätietoa jäsenille

(vaatii kirjautumisen)
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
© 2006 Tehy ry | Yhteystiedot | Palaute| Sivukartta