Ulkoistaminen ja yksityistäminen
Kunnallisten palveluiden siirtäminen yksityiselle palveluntuottajalle merkitsee usein muutoksia työntekijöiden työsuhteeseen. Sovellettava työehtosopimus saattaa vaihtua, kun työnantaja vaihtuu kunnallisesta yksityiseen. On tärkeä selvittää, onko kyseessä liikkeen luovutus.
Yksityistäminen: Kunta siirtää palvelun yksityisen hoidettavaksi.
Ulkoistaminen: Kunta tai kuntayhtymä ostaa palvelun joko yksityiseltä tai julkiselta palveluntuottajalta. Kunnan hankkiessa palveluja toiselta palveluntuottajalta kunnan on noudatettava hankintalakia eli kunnan on kilpailutettava palvelut. Hankinnoissa kilpailuttamisen kohteena on usein sopimus tietyn palvelun tuottamisesta. Valintaperusteena voidaan käyttää joko kokonaistaloudellista edullisuutta tai halvinta hintaa. Kunnan on varmistettava palvelun laatu.
Yhtiöittäminen: Kunta muuttaa organisaatiotaan ja luovuttaa harjoittamansa toiminnan perustamalleen osakeyhtiölle. Kunta voi omistaa osakekannan kokonaan tai osittain. Sovellettava työehtosopimus vaihtuu yksityisellä sovellettavaksi työehtosopimukseksi.
Liikelaitostaminen: Liikelaitoksen henkilöstö on kunnallisessa palvelussuhteessa (KVTES). Liikelaitos kuuluu kunnan tai kuntayhtymän organisaatioon. Liikelaitoksen toimintaa säätelevät kuntalaki ja kunnanvaltuuston vahvistama johtosääntö.
