|
Laitinen-Pesola on seurannut huolestuneena Kuopion toimenpiteitä ja esityksiä talouskriisin torjumiseksi.
- Leikkaukset huonontavat palveluita kuntalaisten kannalta ja johtavat helposti kehitykseen, jossa erityisesti peruspalveluista säästäminen tuo jatkossa kohonneita kustannuksia lisääntyneinä erikoissairaanhoidon tarpeena. Näin on jos Kuopiossa ollaan todella nipistämässä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista tai oma lääkärille pääsyssä. Laitinen-Pesola pitää kuitenkin hyvänä Kuopion aietta lisätä rahoitusta terveyttä edistäviin ja hyvinvointia tukeviin toimiin. - Tämä on hyvä esitys, sillä terveyden edistäminen on eräs keskeisimmistä hoitohenkilökunnan perustehtävistä, johon on vain satsattu kunnissa liian vähän. Tällaiset panostukset usein johtavat siihen, että saadaan aikaan todellisia säästöjä. Tämän lisäksi säästöjä kannattaa hakea turhien ja päällekkäisten hallintorakenteiden purkamisesta. Laitinen-Pesola varoittaa, että tulevina vuosina sosiaali- ja terveysalalla käydään kova kilpailu osaavasta työvoimasta. - Nyt päättäjien kannattaa olla tarkkana millaista henkilöstöpolitiikkaa noudatetaan, sillä jatkossa voi olla vaikea houkutella hoitohenkilökuntaa kaupungin palvelukseen jos lomauttamiset ja irtisanomiset ovat tuoreessa muistissa. Tehy tavoittelee tulevana talvena kilpailukykyistä palkkausta noin 20 000:lle yksityissektoria edustavalle tehyläiselle. Varsinaisista palkkatavoitteista Tehy päättää myöhemmin. - Jos palkkaus ei säily yksityissektorilla kilpailukykyisenä, ei sinnekään saada tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Työnantajien kannattaisi muistaa myös se, että palkkauksessa on kyse myös tästä. Lisätietoja: Jaana Laitinen-Pesola, puh (09) 5422 7012
|