Caps lock on päällä
Kirjaimet tulevat ISOINA. Jos et halua kirjoittaa näin, niin kytke caps lock pois päältä.
Etusivu
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola Oulussa: Työllisyys ei yksinomaan työmarkkinajärjestöjen asia

22.10.2009

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola ihmettelee valtiovarainministeri Jyrki Kataisen viime viikonloppuna esittämiä lausuntoja, joiden mukaan työnantajat ja työntekijät päättävät nyt työllisyydestä ja työttömyydestä. Kataisen mukaan mitkään hallituksen toimet eivät voi korjata palkkakilpailun seurauksia.

- Hallitus on ollut passiivinen suhteessa kolmikantaan eikä se ole käyttänyt mahdollisuutta koordinoida yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa talous- ja työmarkkinapolitiikkaa. Työntekijäjärjestöjen edustajat ovat moneen otteeseen tarjonneet hallitukselle yhteistyön kättä, mutta vastakaikua ei ole saatu.

Laitinen-Pesola toivoo, että Katainen ei sysäisi yksinomaan työmarkkinajärjestöjen ratkaistavaksi ongelmia, joihin voidaan vaikuttaa kolmikantaisesti. Vielä ei ole liian myöhäistä laatia yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa käsikirjoitus, joka nostaisi Suomen lamasta ja lisäisi työllisyyttä.

- Esimerkiksi palkansaajien ostovoiman ylläpitäminen on tekijä, joka vaikuttaa suoraan talouskasvuun ja siten työllisyyteen. Myös se, millaisin keinoin julkista taloutta elvytetään, vaikuttaa suoraan työllisyyteen. Näitä asioita ei voi lokeroida erillisiksi laatikkoleikeiksi, sillä hallituksen toimet vaikuttavat työmarkkinoihin ja työmarkkinat vaikuttavat hallituksen talouspolitiikkaan.

Laitinen-Pesolan mielestä palkka-asiat ovat osa yhteiskunnallista toimintaa. Maan hallitus ja työmarkkinaosapuolet sopivat kolmikantaisesti vuonna 2006 samapalkkaisuusohjelmasta. Sen yksi keskeinen tavoite oli kaventaa miesten ja naisten palkkaeroja silloisesta 20 prosentin eron lähtötasosta viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä.

- Uskon ja toivon, että tämä samapalkkaisuustavoite on edelleen voimissaan. Viemme samapalkkaisuustavoitteet myös yksityissektorin neuvottelupöytään. On myös EK:n asia edistää tätä tavoitetta.

Tehy tavoittelee tulevana talvena kilpailukykyistä palkkausta noin 20 000:lle yksityissektoria edustavalle tehyläiselle. Varsinaisista palkkatavoitteista Tehy päättää myöhemmin.

- Kyse on myös siitä, että tulevina vuosina sosiaali- ja terveysalalla käydään kova kilpailu osaavasta työvoimasta. Jos palkkaus ei säily kilpailukykyisenä, ei yksityissektorillekaan saada tarpeeksi osaavaa työvoimaa.

Lisätietoja: Jaana Laitinen-Pesola, puh (09) 5422 7012

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
© 2006 Tehy ry | Yhteystiedot | Palaute| Sivukartta