Caps lock on päällä
Kirjaimet tulevat ISOINA. Jos et halua kirjoittaa näin, niin kytke caps lock pois päältä.
Etusivu
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Tutkimus: Tehyn vuoden 2007 palkkataistelu aiheutti voimakkaan tunnereaktion suomalaisessa lehdistössä

2.7.2009

Alkuvuodesta 2007 mm. vaalikeskusteluissa ylistetyt hoitajat muuttuivat mediadraaman pyörteissä ahneiksi ja moraalittomiksi, kun Tehyn palkkatoiveiden ja kovien työtaistelukeinojen koettiin ylittäneen kutsumustyön perinteen ja sukupuolihierarkian niille asettamat rajat.

Tänään SuomiAreenalla käydyn Tehyn paneelikeskustelun yhteydessä julkaistu pro gradu -tutkielma osoittaa, kuinka voimakkaan tunnereaktion Tehyn työtaistelu sai aikaan mediassa.

Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella kesäkuussa 2009 arvosteltu pro gradu -tutkielma ”He eivät antaneet periksi vaikka televisiossa näytettiin keskoskaappeja”: pääkirjoitukset ja kolumnit Tehy-draaman tulkkeina haki vastauksia siihen, millä tavalla työtaistelua käsiteltiin suomalaisten sanomalehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja millaisia yhteiskunnallisia teemoja työtaistelun puitteissa nousi julkisen keskustelun keskiöön.

Alkuvuonna Tehyn palkkakyselystä lähtölaukauksen saanut neutraali ja osin jopa voimakkaasti Tehyn tavoitteita tukenut lehtikirjoittelu leimahti politisoituneeksi arvo- ja moraalikeskusteluksi Tehyn irtauduttua kunta-alan palkkaneuvottelurintamasta, paljastettua sen tavoittelemat palkankorotukset ja julistettua työtaistelukeinokseen harvoin käytetyn joukkoirtisanoutumisen.

- Kirjoituksissa perinteinen nais- ja hoitajakuva sekä hoivatyön kutsumustyön perinne asettuivat ristiriitaan Tehy toimien ja vaateiden kanssa. Sisar hento valkoisen rinnalla alkoi syksyllä esiintyä ahne, kylmä ja moraaliton hoitaja, kertoo tutkielman kirjoittanut valtiotieteiden kandidaatti Saara Nikkanen.

- Vaikka suurimmassa osassa lehtikirjoituksia kyllä tunnustettiin laajasti hoitajien palkkakuoppa, se nähtiin silti ikään kuin olemuksellisena osana yhteiskuntamme rakenteita. Näin Tehyn poikkeuksellisen kova työtaistelukeino ja tapa vaatia periksi antamatta kovaan ääneen palkkaa tulkittiin monissa kirjoituksissa kutsumusluonteiselle naisammatille sopimattomaksi. Tehyn toimet saivat silti koko kiistan ajan myös voimakasta tukea esimerkiksi naiskolumnisteilta, jotka toivat kirjoituksissa esiin tasa-arvon ja sukupuolihierarkian kytkökset työtaistelukeskusteluun, Nikkanen jatkaa.

Tehyn työtaistelusta tehtiin Cisionin mediaseurannan mukaan yli 15 000 juttua, uutista tai artikkelia vuoden 2007 aikana. Asian saama julkisuus oli millä tahansa mittarilla mitattuna valtava.


- Olimme valmistautuneet huolella julkisuuden hallintaan, mutta näin valtava mielenkiinto asiaamme kohtaan tuli yllätyksenä, toteaa Tehyn viestintäjohtaja Katri Lindqvist.

Porissa Suomi Areenalla käydyssä paneelikeskustelussa palattiin vuoden 2007 työtaistelutapahtumiin. Keskusteluun osallistuivat politiikan toimittaja Raili Nurvala, viestintäjohtaja Katri Lindqvist Tehystä sekä viestinnän suunnittelija Tero Kekki Drumista. Keskustelua johti SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen.

Lisätietoja pro gradu -tutkielmasta:

Saara Nikkanen, p. 040 569 6597 tai saara.nikkanen@drum.fi

Viestintäjohtaja Katri Lindqvist, p. 040 588 3431 tai katri.lindqvist@tehy.fi

Työn tutkimusaineistona tarkasteltiin puoluepoliittisesti sitoutumattomien ja suurilevikkisten valtakunnallisten sanomalehtien (HS, IL, IS, Kauppalehti, Taloussanomat) sekä suurimpien aluelehtien pääkirjoituksia ja kolumneja. Aineisto koostuu yhteensä 394 lehtileikkeestä. Tutkimusaineistoa tarkasteltiin laadullisen draama-analyysin avulla ja sen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin monipuolisesti viestinnäntutkimusta, naistutkimusta sekä moraaliteorioita.

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
© 2006 Tehy ry | Yhteystiedot | Palaute| Sivukartta